Green Day yllättäen Rock And Roll Hall Of Famen jäseneksi

Rock And Roll Hall Of Fame -instituutio hyväksyy huhtikuussa uusia jäseniä arvostettuun joukkoonsa, siis virallisen gaalan myötä, mutta Hall Of Fame -kunnian ensi vuonna osakseen saavat uudet taiteilijat ovat kuitenkin selvillä jo nyt. 

Noin kuudensadan ammattilaisen raati valitsi tällä kerralla mukaan seuraavat artistit: Stevie Ray Vaughan And Double Trouble, Bill Withers, The Paul Butterfield Blues Band, Joan Jett And The Blackhearts, Lou Reed ja Green Day.

Vaikkpa tuon viimeksi mainitun valintaa voi pitää hieman yllättävänä, sillä Green Day oli tänä vuonna ehdolla vasta ensimmäistä kertaa – artisti tai yhtyehän voidaan valita Hall Of Famen jäseneksi 25 vuotta ensimmäisen julkaisun jälkeen ja Green Dayn debyytti-ep 1,000 Hours ilmestyi juurikin vuonna 1989.

Miten niin yllättävänä? No, esimerkiksi sen vuoksi, että rannalle jäivät ruikuttamaan esimerkiksi The Smiths, Nine Inch Nails, Kraftwerk, N.W.A. ja Sting. Siis hei oikeasti, henkilökohtaisista mielipiteistä ja ”musiikkimausta” huolimatta: vaikkapa Nine Inch Nailsin, Kraftwerkin ja N.W.A.:n vaikutus maailman populaarimusiikkiin verrattuna Green Day’hin…? Niinpä niin. Eihän edes The Ramonesia hyväksytty Hall Of Fameen ensimmäisenä mahdollisena vuonna vaan vasta laulaja Joey Ramonen menehtymisen jälkeen.

Ai niin: jo edesmennyt newyorkilaisnero Lou Reed taas nostetaan arvostettuun joukkoon jo toista kertaa, sillä hänellehän tehtiin kunniaa jo vuonna 1996, kun The Velvet Underground pääsi Rock And Roll Hall Of Famen jäseneksi.