Lehti: Iron Maiden hakee pelifirmalta miljoonakorvauksia – Syyttää tavaramerkkirikkomuksesta

Kiistakapulana on Ion Maiden -videopeli.
30.5.2019 11:28

The Daily Beast -lehden mukaan hevijätti Iron Maidenin hallintayhtiö on jättänyt tiistaina 28. toukokuuta kanteen 3D Realms -peliyhtiötä vastaan. Yhtiötä syytetään tavaramerkkirikkomuksesta ja kuluttajaa harhauttavasta markkinoinnista. Syynä on pelitalon uusi Ion Maiden -videopeli.

Ion Maiden on nimenä lähes identtinen Iron Maidenin kanssa niin ulkoasultaan, ääntämykseltään kuin yleisesti kaupallisella ilmeellään. Vastaaja käyttää lisäksi Ion Maiden -nimeä myydäkseen oheistuotteita kuten paitoja ja hiirimattoja. Vastaaja on käyttänyt Ion Maiden -nimeä ilman lupaa saadakseen kuluttajan luulemaan, että vastaajan tuote ja palvelut liittyisivät jollain lailla Iron Maideniin tai olisivat heidän hyväksymänsä”, kanteessa todetaan.

Kanteessa todetaan pelissä olevan paljon muitakin yhtäläisyyksiä bändiin kuin pelkästään nimi. Muun muassa pelin logossa on samankaltaisuuksia ja päähahmon nimi on Shelly Harrison, mikä tulkitaan olevan väännös Iron Maiden -kippari Steve Harrisista. Pelin katsotaan yleisilmeeltään myös muistuttavan Legacy Of The Beast -peliä, joka on toteutettu virallisessa yhteistyössä bändin kanssa.

Iron Maidenin hallintayhtiö hakee pelitalolta korvauksia 2 miljoonan dollarin edestä ja vaatii lisäksi ionmaiden.com -verkkotunnukset sulkemista tai luovuttamista bändin käyttöön.

Lisää luettavaa