Nyt on sekin päivä nähty, että Gene Simmons saatiin pyytämään anteeksi puheitaan

26.8.2021 12:11

Muistathan sen jupakan tässä pari päivää sitten, kun Gene Simmons sai tapansa mukaan aikaiseksi kohuotsikoita? Niiden juurena toimi tällä kertaa Kiss-basistin tyly kommentti David Lee Rothin nykykunnosta. Simmons päivitteli Rolling Stonen haastattelussa, miten nykymallin Roth on vain varjo entisestä ja vertasi tätä myöhäisvuosien huonovointiseen, turvonneeseen Elvikseen. ”En tiedä, mitä hänelle tapahtui”, Simmons ihmetteli Van Halen -laulajan kehitystä.

Roth tietysti kimpaantui kommentista aika lailla, ja laulajan sometileille ilmestyi myöhemmin runsaat määrät Simmonsille omistettuja keskisormikuvia. Simmons itsekin tuli pari päivää mietittyään siihen tulokseen, ettei hänen kommenttinsa ollut aivan reilu.

”Olen pahoillani ja häpeissäni siitä, että loukkasin Davidin tunteita. Minähän olen se tyyppi, joka näki Van Halenin klubikeikalla 1970-luvulla, kiinnitti heidät tuotantoyhtiölle, lennätti heidät New Yorkiin, tuotti heidän ensimmäisen 24-kanavaisen demonsa ja suitsutti bändiä”, Simmonsa kertoi US Weeklylle. Aiheesta uutisoi myös Blabbermouth.

”Minulla on haastatteluissa tapana puhua tavallaan ajatusvirtaa. Tarkoitukseni ei ole loukata ketään, mutta aina välillä suutani alkaa vaivata ripuli.”

Simmons painottaa myös kohua herättäneen haastattelunsa kääntöpuolta, jossa hän kehui, että parhaimmillaan Roth oli ylivertainen keulakuva – aina Robert Plantin tai Mick Jaggerinkin ulottumattomissa.

No, ehkäpä tämä on sillä selvä, varmaan Roth on saanut urallaan kuulla kovempaakin kritiikkiä. Eihän siitä ole kauaakaan, kun Sammy Hagar puhui miehestä vielä jyrkempään sävyyn.

Lisää luettavaa