Queen-elokuva valmistuu askel askeleelta – Uusia kuvia leffan kuvauksista julkaistu

Elokuvan on määrä tulla ensi-iltaan marraskuun alussa.
27.4.2018 11:07

Pitkään suunnittelupöydällä ollut Freddie Mercurysta ja Queen-yhtyeestä kertova Bohemian Rhapsody valmistuu hiljalleen kaikista vaikeuksista huolimatta. Elokuvan ensi-illaksi on tätä kirjoittaessa ilmoitettu 2. marraskuuta eli loppusuoralla ollaan.

Elokuvasta on nyt pulpahdellut uusia kuvia, joissa nähdään Rami Malek (Freddie Mercury) ja Gwilym Lee (Brian May) lehdistötilaisuudessa ja koko bändi lavalla Live Aid -konsertissa. Lisäksi Empire-lehti on julkaissut yksinoikeudella kuvan Malekista samaisen Live Aid -konsertin kuvauksissa, katso kuva täältä.

”Olen innoissani siitä, millaiseksi elokuva on muotoutumassa. Se ei ole vain dokumentti jonkun elämästä vaan taideteos. Se kertoo perheistä, ihmissuhteista, toiveista ja unelmista, sydänsuruista ja pettymyksistä sekä lopulta voitosta ja täyttymyksestä tavalla, johon jokainen voi samaistua. Matka ei ole ollut helppo, mutta todellakin sen arvoinen”, kitaristi Brian May hehkuttaa.

Lisää luettavaa