Artisti: Korn

Täyttääkö Kornin ja Slipknot-nokkamies Corey Taylorin yhteistyö ennakko-odotukset? Kuuntele ja totea itse

Korn julkaisee 21. lokakuuta uuden The Serenity of Suffering -albumin. Levy on toinen sitten kitaristi Brian ”Head” Welchin paluun ja on kahden ennakkopalan (Rotting In Vain ja Insane) perusteella ottanut askeleen lähemmäs alkuaikojen kitaravetoisuutta ja hieman etäisyyttä viime vuosien elektrokokeiluihin.

Kornin Jonathan Davis: En pysty enää samaistumaan normaaleihin ihmisiin

Uuden levyn julkaisun kynnyksellä olevan Kornin laulaja Jonathan Davis kertoo Matt Pinfieldin tuoreessa haastattelussa, mistä hän ammentaa inspiraatiota sanoituksiin. Korn tunnetaan yhtyeenä, joka ei kaihda rankkojakaan aiheita ja Davis on laulanut muun muassa hyväksikäytöstä, rikkinäisistä sukulaissuhteista ja tapauksista, joita hän kohtasi ruumishuoneella työskennellessään.

Korn tulkitsemassa Faith No Morea, Sabaton Manowaria, Asking Alexandria Slipknotia… – brittilehden cover-levyllä todella mielenkiintoisia pareja

Brittiläinen raskaan musiikin erikoislehti Metal Hammer julkaisee syyskuun numeron mukana levyn, jolla enemmän tai vähemmän tunnetut bändit coveroivat enemmän tai vähemmän tunnettuja bändejä.

Korn tutun soundin ja teeman äärellä – Uusi single The Serenity Of Sufferingilta julki

Korn julkaisee uuden The Serenity Of Suffering -albumin 21. lokakuuta. Kuukauden päivät sitten julkaistiin ensimmäinen single Rotting In Vain ja nyt kuultavissa on myös albumin avausraita Insane. Yhtyeelle tuttuja teemoja siis käsitellään ja soundi on myös tunnistettavaa Kornia.