Arch Enemy tuskin olisi koskaan saavuttanut ylisuureksi paisunutta mainettaan, ellei yhtyeen keulilla keikaroisi kierolla tavalla viehättävä murhatar Angela Gossow. No, eiköhän asiaa ole vuosien varrella jo ihmetelty tarpeeksi, ja vaikka miesten maailmassa aivojen aseman varastaakin usein eräs toinen paikka, voidaan Arch Enemyä pitää minkä tahansa mittapuun mukaan musiikillisesti varsin ansioituneena deathmetal-yhtyeenä. Amottin veljekset osaavat säveltää rockaavia ja svengaavia kappaleita, jotka jyräävät eteenpäin valtavalla intensiteetillä.
Mikään ei tässä suhteessa ole muuttunut, sillä uutukainen on niin hyvässä kuin pahassakin läpeensä tuttua ja turvallista Arch Enemyä. Veljesten kitarakamppailut ovat parhaimmillaan hurmaavaa kuunneltavaa, ja nyt perinteisen heavyn vaikutus soi selvempänä kuin koskaan aikaisemmin. Vauhkoja kitarasooloja ja teknistä soittamista säestetään pakollisilla grindauksilla ja armottomalla peruspuurtamisella, joista tulee tylsää peruspullaa meheviä melodioita odotellessa. Levyn vaikutelmaa nakertaa ainoastaan kontrasti iänikuisten tehokeinojen ja Amottin neronleimausten välillä.
