Arvio: David Bowie -dokumentin vanavedessä julkaistu levy on kakofoninen yhden tähden plöräys, jossa ei ole mitään järkeä

Arvio julkaistu Soundissa 1/2023.
Kirjoittanut: Joni Kling.

Arvio

David Bowie
Moonage Daydream – A Brett Morgen Film
Parlophone

Moonage Daydreamia ei mainosteta soundtrackina, vaan ”kumppanina” Brett Morgenin elokuvalle. Pakollinen oheistuote? Vai tuoko levy lisäarvoa leffan rinnalle?

Ei tuo. Moonage Daydream on ilman kuvan tukea vain entistä kakofonisempi kokemus. Morgenin pakotettu tarve muovata kohteestaan jotain uutta, yhdistellä remiksattuja montaaseja minuuttiklippeinä, muistuttaa lähinnä Cirque du Soleilin kamalaa Beatles-potpuria. Konsepti ei palvele musiikkia saati kuulijaa, ellei tyydy levottomaan 50 uravuoden pikakelaukseen satunnaisesti pysähdellen. Ilman Bowien kommentaaria touhussa on vielä vähemmän järkeä.

Pölyttyneitä kaanonhetkiä en kaipaa, eikä metateoksen tarvitsekaan olla tasapuolisesti tuotantoa kattava. Välillä painotukset kuitenkin ovat käsittämättömiä. Arvostamani vuoden 1968 kakkoslevyn haluaisi tämän kokemuksen jälkeen heivata hyllystä. Entäpä se pyhin julkaisematon Ziggy-artefakti? Jeff Beck soittamassa Love Me Dota. Kiitos perikunta tästäkin.

Joulun alla ilmestyi muuten Hunky Dory -boksi Divine Symmetry. Vaatii pakaralihaksia, välillä materiaali on puisevaa, mutta on se sentään oikeasti toimitettu ja kuuntelukelpoinen luotaus yhteen Bowie-periodiin. Morgen voisi ottaa oppia.

Lisää luettavaa