Arvio: Kun Death of Darkness alkaa, sydämessä läikähtää – The 69 Eyes on palannut ja väkevämpänä kuin aikoihin

Arvio julkaistu Soundissa 4/2023.
Kirjoittanut: Marko Säynekoski.

Arvio

The 69 Eyes
Death Of Darkness
Atomic Fire

Jyrki 69:n esiintyminen suositussa televisio-ohjelmassa on näyttänyt vapauttavan paitsi laulajan oman myös koko The 69 Eyesin sielun. Muutamilla edellisillä levyillään bändi on pystynyt pitämään kiinni laadusta, mutta niiden äärellä ei ole voinut kokonaan välttyä tunteelta, että yhtye on ollut sisäisesti hakusessa.

Kun Death Of Darkness käynnistyy nimiraidalla, sydämessä läikähtää. Gootit ovat palanneet takaisin ja väkevämpänä kuin pitkään aikaan. Ehdotonta riemua kestää kolme raitaa aina Boycott-lainaan Gotta Rock asti. Kat Von D:n kanssa esitetty kantrivivahteinen This Murder Takes Two muodostuu albumin vedenjakajaksi, kun bändi jatkaa rocklinjalla sallien kuitenkin goottitunnelmien luikerrella takaisin. Kappaleet ovat tummasävytteisiä kuten pitääkin, ja välillä bändi raottaa itsestään sitä uhkaavaa puoltaan, joka nosti Blessed Ben (2000) ja Paris Killsin (2002) tunnelmaa.

West End -albumia (2019) siivitti tietty kypsyys ja rauha. Ilmiö on edelleen läsnä uusilla kappaleilla, mutta tuntuu kuin bändi olisi löytänyt keskittyneemmän vaihteen niin soittamisessa kuin sovittamisessa. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, bändi ja sen uudet kappaleet kuulostavat luonnollisilta ja nyt myös tavattoman rennoilta. Vaikka kaikki kappaleet eivät osu täysin The 69 Eyes -ytimeen, ei niistä kuitenkaan voi olla pitämättä, jos vaikutteiden joukosta voi poimia ripauksen The Cultia tai Billy Idolia.

Lisää luettavaa