THE 69 EYES: Blessed Be

Goottiromantiikka on saanut 69 Eyesin totaalisesti valtaansa. Paljonhan sitä on näiltä miehiltä kuultu aiemminkin, mutta nyt on imaistuttu mukaan imagoa, levykuvitusta ja vihoviimeistä nuottia myöten. Levyn alkupäässä 69 Eyes onkin elämänsä kunnossa: selkeät ja idioottivarmat riffit tekevät viisikolle oikeutta ja tarttuvuus on hilattu väkisin toiseen potenssiin. Puheet goottivärityksen ja AC/DC:tä muistuttavien perusideoiden yhteensaattamisesta eivät tosiaan olleet puppua.
The 69 Eyes on myös saavuttanut ison soundin, jota se on jo vuosia tavoitellut, mutta jäänyt aina pikkuista vaille. Tämä käy selväksi heti komean Framed In Bloodin ensijyräyhdyksistä ja Jyrkin aloitusmurahduksesta. Musiikki toimii paremmin kuin 69 Eyesillä ikinä ja alussa paiskotaan toinen toistaan kovempi biisejä. Vaikeuksia aiheuttaa Jyrkin välillä huvittavan matalalla operoiva laulu. Ääni ei selvästikään ole luontainen ja Peter Steele -vaikutteet kirkuvat läpi. Aika ajoin tuntuu siltä, että mörähtely pilaa koko levyn ja kaiken mitä 69 Eyes on tähän asti saavuttanut. Seuraavalla kuuntelulla ääni kiehtookin omituisesti. Tottumisaikaa se joka tapauksessa vaatii.
Kovasta aloituskuusikosta on helppo nostaa esiin The Chair, ehkä katuromantikkojen paras biisi kautta aikojen. Kutsuvat koskettimet viettelevät kuulijan ansaan ja tuhottoman tarttuvaa kertoa onkin sitten turha yrittää paeta. Kaiken kruunaa komea soolo. Mutta entäpä sanat! Potkaise vain tuoli altani ja jätä minut tänne roikkumaan! 69 Eyes riutuu kuten Sentenced parhaimmillaan.
Kun ottaa huomioon, että kaikki Sleeping With Angelsin alapuolelta löytyvät laulut ovat ajanhukkaa ja luovat liian kovan kontrastin kaunottariin ja hirviöihin, 69 Eyes nousee tai kaatuu viriilin mustan alkupään mukana. Ja alkubiiseillä bändi on niin terävänä, että jos ne eivät johda läpimurtoon, on vaikea kuvitella sitä ikinä tulevaksikaan. Nyt tai ei koskaan. 69 Eyes on näytteensä antanut.