THE 69 EYES: Angels

Arvio julkaistu Soundissa 03/2007.
Kirjoittanut: Sauli Vuoti.
The 69 Eyes on yksi vahvimmin mielipiteitä jakavista suomalaisista rock-yhtyeistä kautta aikojen. Toisten mielestä se on maailman paras bändi, toisten mielestä halpa vitsi, mutta menestynyt ja kunnioituksensa ansaitseva porukka yhtä lailla.

Arvio

THE 69 EYES
Angels
EMI

The 69 Eyes on yksi vahvimmin mielipiteitä jakavista suomalaisista rock-yhtyeistä kautta aikojen. Toisten mielestä se on maailman paras bändi, toisten mielestä halpa vitsi, mutta menestynyt ja kunnioituksensa ansaitseva porukka yhtä lailla.

The 69 Eyesin levyjä vaivanneen epätasaisuuden olisi suonut vihdoin häviä-vän, sillä yksinkertaisten ja tarttuvien kappaleiden valmistamisen ryhmä on aina taitanut, mutta monesti levyillä ei juuri muuta tarjottavaa niiden lisäksi ole ollutkaan. Palaset eivät vieläkään ole loksahtaneet kohdalleen, sillä Angelsilta löytyy taas tukku potentiaalisia hittejä, joiden tahdissa voi mustahuulityttöjen ja -poikien lantiotaan kuvitella keinuttelevan, mutta siihenpä se valitettavasti taas jää. The 69 Eyes ei tarjoa kovin syvällistä ajatusmaailmaa, mutta eihän rockin ole tarkoitus ydinfysiikkaa ollakaan.

Yhtyeen menestyminen Amerikassa on hienoa, mutta levyä kuunnellessa ei voi välttyä ajattelemasta imagon isoa vaikutusta kyseiseen seikkaan. Suomesta tuntuisi äkkiseltään löytyvän ainakin parin tusinan verran bändejä, jotka tekevät parempia kappaleita ja esittävätkin ne paremmin. Jyrki69:n vahvasti Carl McCoy -henkinen laulanta on oma taiteenlajinsa ja joissakin biiseissä terävämpi soittotyylikään ei olisi ollut pahitteeksi. Toisaalta yhtyeen letkeää ja taaksenojautunutta tyyliä voi kunnioittaa, sillä toisin kuin monilla aikalaisillaan, The 69 Eyesin musiikilla ei ole kiirettä mihinkään.

The 69 Eyesin loistavuuden hahmottaminen vaatisi varmaankin jonkinlaiset 3D-lasit. Toisaalta ainakin yhtyeellä on tunnistettava oma soundinsa ja ajatusmaailmansa, ja luja tahtohan vie tunnetusti läpi harmaan kiven. Eikö vain?

Lisää luettavaa