Vuodesta toiseen jatkuvaa mielenkiintoa Helsingin vampyyreita kohtaan on toisinaan hankala perustella itselleen, saati kavereille. Bändi ei tee tykkäämisestä aina helppoa, ja Blessed Beta (2000) ja Back In Bloodia (2009) lukuun ottamatta jokainen silmälevy on aiheuttanut ensi alkuun kakistelua – jokainen vieläpä eri syistä.
Mainitulla kaksikolla goottiestetiikka ja rämäkät riffit löysivät toisensa parhaiten, muiden pitkäsoittojen kärsiessä muun muassa yliyrittämisestä tai väkinäisestä muuntautumistarpeesta. Osa albumeista ei ole löytänyt tasapainoa tähän päivään mennessä, ja sitä itse asiassa pelkään tämän uutukaisenkin tapauksessa. Hittien ja muun materiaalin välinen kuilu on jälleen inhottavan suuri.
Uuden levyn on tuottanut pitkästä aikaa Johnny Lee Michaels, herra läpimurtolevyjen takaa, ja kyllä minä sen kuulen, eritoten Blackbird Pien ja Shallow Gravesin parissa. Tuotannollisen koalition huomioiden innokkaimmat toiveet huitelivat synkissä vesissä, draamassa ja vaarassa. Eritoten Miss Pastisin ja Rock ’n’ Roll Junkien renkutus kuitenkin palauttaa nopeasti maan pinnalle. Universal Monsters on jälleen erilainen albumi, mutta kevyehkö tunnelmansa on lähinnä sukua Wasting The Dawnille (1999). Ellei jopa ajalle sitä ennen.
