Arvio: The Black Keysin Ohio Players on mainio afroamerikkalaista musiikkia ylistävä levy

Dan Auerbachin ja Patrick Carneyn The Black Keys -duo on määrittänyt analogivahvisteisen indierockin soundimaisemaa läpi 2000-luvun. Omin ehdoin toteutettu vintage-vaikutteinen musiikki on toiminut omalla kaistallaan tähän asti, ja Ohio Players todistaa, ettei resepti ole vanhenemaan päin.
Levy lähtee käyntiin tarttuvan murisevalla bassoriffillä, joka saa seurakseen tiukan kompin, jossa on jo paljon tuttua yhtyeen faneille. Edelliseen Dropout Boogie (2022) -levyyn nähden ilmaisu on ronskimpaa, joka on mielestäni yhtyeelle hyvä suunta.
Ohio Players oli 1970-luvun funk/soul -yhtye, jolle levy koko afroamerikkalaisen musiikkiperimän ohella tekee kunniaa. Yllätyksiin levyllä voi laskea 90-luvulta tuttujen rap-artistien Lil Noidin ja Memphis rap -pioneerin sekä Three-6-Mafian perustajajäsenen Juicy J:n vierailut. Ysäriräppi toimii alkujärkytyksen jälkeen oikein hyvin särökitaran parina ja tuo levylle täysin uuden perspektiivin. Vierailut toisesta musiikkimaailmasta jäävät tosin levykontekstissa hieman irrallisiksi.
Räppiosuuden jälkeen siirrytään Neil Youngin Cinnamon Girlia lainailevan Live Till I Diehin, joka toimii siltana länkkäriblues Read Em And Weepille. Levyn vahvimpiin lukeutuva kappale lataa tunnelman loppulevylle, joka juurtuu yhtyeelle tutummalle ilmaisulle. Fever Tree palaa peruspalkkien äärelle huuliharpulla ja jalan alle menevällä groovella. Sheikkerit ja tamburiini juurruttavat elementit paikoilleen.
Levy rullaa pitkähköstä mitastaan huolimatta kepeästi kannesta kanteen. Ohio Players on täynnä koukkuja niin rytmien kuin melodiankin puolella. Myös Auerbachin mellotron luo oman leimallisen sävynsä. Tarkkaan orkestroidut puhallinosuudet sekä kekseliäs ja ajoituksiltaan hiottu perkussioiden käyttö varmistavat levyn sangen viimeistellyn vaikutelman.
Ohio Players huokuu huolellisesti valittuja musikaalisia sekä tuotannollisia elementtejä luoden lajissaan varsin laadukkaan kokonaisuuden.