CALEXICO: Edge Of The Sun

Arvio julkaistu Soundissa 4/2015.
Kirjoittanut: Pekka Laine.

Arvio

CALEXICO
Edge Of The Sun
City Slang

Calexico on astellut askel askeleelta ulos yhtyeen alkutuotannon määritelleistä aavikkomielikuvista ja rajavyöhykkeen sointimaailmoista. Mielikuvitusmariachin ja askeettisen uusiospagetin tilalla Calexico-soundin keskiössä on juurevan melodinen lauluntekijäpop ja tarinankuljetukseen nojaava folkhenkisyys. Aluksi virhearviolta tuntunut kurssin korjaus loksahtaa Edge Of The Sun -albumilla kohdalleen.

Calexicon musiikin maisema on avara, rikas ja ihastuttavan tasapainoinen. Rauhallisesti hengittävien poplaulujen lomassa soivat latinopohjaiset numerot rakentavat kokonaisuuteen tason, jota keskivertofolkkarin levyllä ei ikinä kuulisi. Cumbiarytmit, rajan eteläiselle puolelle kurkottavat valssisävyt ja kauas exotica-ulottuvuuden tuolle puolen porautuvat puhallinkuviot tuovat Calexicon uhkeaan sointiin ainutlaatuista magiaa ja lämpöä.

Puhkiglobalisoituneen ja kaikesta irti revityn sieluttomuuden keskellä Joey Burnsin ja John Convertinon musiikillinen visio tuntuu kahdellakin tapaa äärimmäisen terveeltä. Toisaalta Calexico on kiinni ajassa ja paikassa. Sen musiikki kumpuaa jostakin olemassa olevasta – olkoonkin, että yhtye kuljettaa sanottavansa vahvasti mytologisoivan ja romantisoivan filtterin läpi. Samalla Calexicon musiikki liitää vapaana kaavamaisen lokeroestetiikan ja lyhyentähtäimen suhdanneajattelun yläpuolella.

Ajattomaksi en yhtyeen luomuksia tohdi julistaa, mutta eivät nämä laulut taatusti ensimmäisten joukossa happane.

Lisää luettavaa