HELLOWEEN: The Dark Ride

HELLOWEEN
The Dark Ride
Nuclear Blast

Helloween on viime vuosina tehnyt vaihtelevan tasoisia levyjä. Hetkittäin yhtye on jopa tuntunut joutuvan tinkimään omista standardeistaan, eikä vuoden takainen pelkistä cover-biiseistä koostunut juhlalevy ollut läheskään kaikkien mieleen. Väittivätpä jotkut, että Helloweenin taru loppuu vuosijuhlaan.
The Dark Ride on toista maata. Helloween kipuaa taas askeleen ylemmäs uutukaisellaan. Heti kättelyssä on parasta todeta, että bändin tuore julkaisu ei ole kokonaisuus siinä mielessä, mitä sanalla levyjen kohdalla tarkoitetaan. Helloween hyödyntää nimittäin hyvin hajanaisia vaikutteita, vaikkakin suurimmaksi osaksi omiaan. Välillä tunnelmat muistuttavat erehdyttävästi avainten haltijan aikoja, ja paljon kuuluu fiiliksiä toki myös sormusten herran ajalta. Ja näihin tuoreimpiin fiiliksiin yhtye on sopivasti pystynyt sovittamaan myös viimeisiä tuulahduksia muilta alan bändeiltä.
Vaikka The Dark Ride on hieman hajanainen, se sisältää erinomaisia biisejä. Aivan kuin Helloween olisi sattunut säveltämään juuri tälle levylle kaikki ne uransa parhaimmistoon kipuavat kappaleet. Esimerkiksi Escalation 666 on yhtyeen ehdoton eliittipala kaikkine uusine epähelloweenmaisine tuulahduksineen. Mr. Torture puolestaan on perin onnistunut sankarihevin ja perinteisen sakemannihevin ristisiitos, kun taas If I Could Fly herkistelee koruttomalla pianointrolla ennenkuulumattomaan tapaan. Helloween ottaa myös kokeellisen sivuaskeleen asennemetallin puolelle I Live Your Painilla ja onnistuu. Kaiken kaikkiaan melodiat tuntuvat kohoavan entistä tärkeämpään asemaan.
The Dark Ridella ei ole ainuttakaan täyteraitaa. Kukin raita puolustaa paikkaansa. Tärkeintä kuitenkin on, että Helloween pystyy näyttämään epäilijöille.