Milanolaisyhtye Lacuna Coililla tuntui napsahtavan heti ensimmäisellä levyllä kohdalleen se, mitä monet metalliryhmät ovat hakeneet. Cristina Scabbian ja Andrea Ferron lauluäänet nimittäin sopivat harvinaisen hyvin yhteen.
Makaroonien musiikki putoaa jonnekin muutaman vuoden takaisen Gatheringin ja vielä vanhemman Paradise Lostin välimaastoon. Pääpaino on melodioissa, ja ne yhtye hallitsee. Waldemar Sorychtan kädenjälki tuntuu tuotannossa paksuna, mutta kuulaana äänimaailmana, josta varsinkin Cristinan ääni saa hyvää kaikupohjaa.
Lacuna Coil ei ole missään nimessä omaperäistä eikä edes kovin kekseliästä metallia. Bändin soitossa ja biiseissä on kuitenkin tavatonta voimaa, joka vangitsee pauloihinsa välittömästi.
