Valekatoamisista ja -itsetuhoista tunnetun Niklas Kvarforthin Shining koluaa taas epätoivon polkuja taidokkaalla blackillä, jossa Celtic Frostin ja Bathoryn perinnöt yhtyvät uutta luovaan, jopa avantgardistiseen näkemykseen mustasta metallista. Tai sitten tämä on helvetin taitavaa kierrätystä. Joka tapauksessa Född förlorare pysäyttää, ja tekee sen nimenomaan erityisen vahvoilla kontrasteilla.
Biiseissä on akustista, heleää tunnelmointia ja puhtaan raikasta laulua. Tällä tyylilajilla Shining pelaa yllättävän paljon. Mutta kun ruosteinen puukko otetaan esiin ja aletaan nylkeminen, ilma synkkenee ja paha on läsnä.
Raastavan blackin ja heleyden kontrasti on järkyttävän kova, mutta Shining muokkaa ääripäistä taidetta. Esimerkiksi siivuilla Tiden läker inga sår ja FFF eli 666 vaihtelu on irvokkaan tehokas. Kun kovia soittosuorituksiakin riistäytyy irti siellä täällä, Född förlorare on melkoinen matka synkkyyden sydänmaille.
Ruotsin kieli keinuttaa tätä epätoivon lauttaa hienosti pienemmän pahan ja varman tuhon välillä. Toivoahan Shining ei ole antanut ikinä. Nykypäivän blackia parhaasta päästä.
