Shiningin ensimmäinen Napalm-julkaisu kantaa bändin nimeä, joka on aina jonkun sortin statement. Vaikka levy sisältääkin tuttuun tapaan kuusi pitkää ja synkkää biisiä, poikkeaa se kuitenkin niin paljon siitä minkä olemme Shiningina oppineet tuntemaan, että nimi on erikoinen ratkaisu. Mutta juuri omaleimaisista valinnoistaanhan Niklas Kvarforthin projekti on tullut tunnetuksi.
Shiningin valteiksi ovat aiemmin muodostuneet intensiivisyys ja äärimmäisen painostava synkkyys. Tällä kertaa levyn aiempaa enemmän akustisesti painottuneet ja surumieliset biisit kuitenkin tuntuvat enemmän melankolisilta ja mietteliäiltä kuin epätoivoisen raivokkailta. Voi olla että maalailevampi linja muodostuu myöhemmin toimivaksi ratkaisuksi, mutta vielä se tuntuu vähän kömpelöltä ja epävarmalta. Sitä alleviivaa toiseksi viimeinen biisi Åttahundredtjugo, joka on nimeämätön cover Erik Satien Gnossiennes, No. 1:sta. Mekaaninen pianoinstrumentaali kalpenee vertailussa esimerkiksi Tony McManusin kitaraversioon vuodelta 2013.
Kvarforth on aikuistumassa, mutta valitettavasti Shining on siirtymäajan julkaisu. Toivottavasti seuraavalla levyllä uusi linja tuntuu jo luonnollisemmalta.
