SLIPKNOT: .5 – The Gray Chapter

Arvio julkaistu Soundissa 11/2014.
Kirjoittanut: Henri Eerola.

Arvio

SLIPKNOT
.5 – The Gray Chapter
Roadrunner

Tässä se nyt on. Kuuden, hämmentävän nopeasti hurahtaneen vuoden jälkeen julkaistava viides Slipknot-albumi. Väliin on mahtunut alkuperäisjäsenen, basisti Paul Grayn äkillinen kuolema, tämän muistoa kunnioittanut maailmankiertue, primusmoottori rumpali Joey Jordisonin epäselvä poistaminen yhtyeen riveistä sekä totta kai yhtyeelle tyypillistä epätietoisuutta instituution tulevaisuudesta.

Iowalaisen friikkisirkuksen edellisestä kokopitkästä (All Hope Is Gone, 2008) oli helppo pitää. Olihan se neljän vuoden odotuksen jälkeen optimaalinen mittatilaustyö melodista raivotautia, ja muistelen itsekin sitä ilmestyessään hehkuttaneeni taivaisiin. Kuitenkin, kuuden vuoden aikana on ehtinyt moneen otteeseen punnita All Hope Is Gonen roolia muun diskografian rinnalla, eikä se tänä päivänä itse asiassa istu kovinkaan luontevasti sitä edeltäneiden kolmen muotovalion rinnalle. Eikä niin tee uusikaan albumi, vaikka kahden ensimmäisen levyn mieleen tuova pompottelu näin ensin huijaakin luulemaan.

Toki korville sataa äänitaidetta muodossa, jonka yksi ja ainoa yhdeksikkö tekee paremmin kuin kukaan muu. Sen sijaan shokkiarvosta, siinä muodossa miten yhtye sen itse aikoinaan vaatetti, ei ole jäljellä kuin rispaantuneet saumat. Draaman kaareltaan eniten Vol. 3:sta muistuttava vitonen on toki värikäs yhteenveto ryhmän tavaramerkeistä, mutta yhtä lailla piirteitään myötähäpeään asti alleviivaava kasa kappaleita, jotka oli pakko jatkuvuuden nimissä julkaista.

Hurjaa näin todeta, mutta tällä bändillä on tässä hetkessä kaikki liian hyvin. Se alkuvoimasta pulpunnut viha kaikkea ja kaikkia kohtaan, joka kiritti tai pakotti Slipknotin oksentamaan ilmoille kolme omannäköistään ja ennenkuulumatonta muotopuolta, on tiessään.

Eritoten häiritsee tämän hetken Slipknotin ja Stone Sourin musiikillisten linjojen turhankin selkeät yhtäläisyydet. Toki maskipartio myllyttää valtaosan ajasta vokalisti Taylorin toista yhtyettä miehekkäämmin, mutta Killpopin kaltaiset jollotukset ovat tyystin väärässä seurassa.

Lisää luettavaa