THERAPY?: High Anxiety

Olin jo tuominnut Therapyn? 90-luvulle jämähtäneenä suuruutena, jolle oli oma paikkansa ja tarkoituksensa, mutta jonka olisi pitänyt pistää soittovehkeet pussiin silloin kun hommassa oli vielä hyvä maku eikä jäähdytellä vanhoilla hiteillä ja väkinäisellä pyristelyllä. Koko lailla vuosi sitten nähty keikka oli karmeaa katsottavaa, kun ylipainoiset ossit laulattivat yleisöä, jonka nostalgian aiheena on kymmenen vuotta sitten koettu teiniangsti ja sen pontimena kuunnellut biisit. Edellistä Shameless-levyä en vaivautuneet edes kuulemaan.

Mutta niin vaan pystyi Andy Cairns hyökkäämään puskista. Jos nyt ei aivan paluuta menneeseen, niin High Anxiety on ainakin pitkästä aikaa energistä ja vapautunutta meininkiä. En tiedä, onko vanhojen teemojen varioiminen pienempi paha kuin pakottava uusiutumisen tarve, mutta ainakin High Anxietylla kovasti Troublegumin mieleentuovat teemat toimivat. Erityisesti levyn ässäraidat Stand In Line ja My Voodoo Doll ovat kovasti tutun tuntuisia, mutta kirpsakoine kitaroineen toimivat kuin viimeistä päivää. Vaikka käytössä ei olekaan bändin tunnetusti monimerkityksisiä sanoituksia, tuntuu näin korvakuulolta tarkasteltuna, että Cairns on saanut huumorintajunsa ja itsesäälinsä taas balanssiin. Tähän tuntuisi viittaavan jo levyn nimikin. Mörökölli tietää itsekin, ettei ole enää rockbisneksen kuuminta valuuttaa.

Yhä olen sitä mieltä, että Therapy? on jäänyt tietyn aikakauden vangiksi, josta se ei täysin voi irtautua, mutta High Anxietya on pakko arvostaa. Harva bändi saisi pitkän alamäen ja kokoonpano- ja levy-yhtiövaihdosten jälkeen itseään näin hyvään kuosiin. Lisäksi nyt bändiin suhtautuu ensimmäistä kertaa vain sen nykytilan mukaan. Ja kun se toimii, tekee High Anxietya mieli kuunnella toistuvasti.