VON HERTZEN BROTHERS: Approach

VON HERTZEN BROTHERS
Approach
Dynasty

Von Hertzen Brothersin toinen albumi käynnistyy tyrmäävästi. Auringon opetuslapsista kertova avauslaulu alkaa viettelevällä hypnoosikitaralla, räjähtää svengaavaksi progerockiksi ja viimeistään siinä vaiheessa, kun massiivinen melodiapaahto valahtaa toloskitaroihin kietoutuneiksi pehmeiksi aamunkoiton lauluharmonioiksi ainakin tämän kuuntelijan ihokarvat ovat tanassa. Parasta Approachin avausnumerossa on se, että laulu ei ole mikään yksinäinen onnenkantamoinen, vaan ”ainoastaan” yksi raita harvinaisen kovatasoisella ja kunnianhimoisella rocklevyllä.

Joku saattaisi lähteä selittämään Von Hertzen Brothersin taikavoimaa esittelemällä veljesten aikaisempia bändiyhteyksiä ja soittokavereita Don Huonoista Jonna Tervomaahan. Se on turhaa. Eikä taida von Hertzenien ensimmäisenä perhealbumina syntyneestä Experience-kiekostakaan (2001) löytyä loogisesti kulkevaa kehityskaarta nyt käsillä olevaan kokonaisuuteen. Approach on ylivoimaisesti vakuuttavinta jälkeä, mitä näiltä ansioituneilta musikanteilta on kuultu. Suomalaisen rockin santalaatikko ei ole oikea vertailukehikko tälle värikylläiselle mysteerimatkalle, vaan veljesten pelotonta vyörytystä kannattaa kuunnella kaiken maailman psykedeelisesti värittynyttä rockia vasten. Niin raskaissa pyörteissä ja syvissä ilmaisullisissa vesissä tässä liikutaan.

Von Hertzenien kokoon keittämä eeppinen rock on epäilemättä velkasuhteessa paitsi aina esiin putkahtavalle Kingston Wallille, ennen kaikkea 1960- ja 1970-lukulaiselle suurten unelmien ja tunteiden rockille. Bändin tanakka laajakangaspop ei kuitenkaan kuppaa menneestä suoria tyylilainoja, vaan pikemminkin tekemisen asenteen. Approachin beatlesiaanis-zeppelinistis-pinkfloydilainen työstö kuulostaa siltä kuin koko joukkio olisi estottomasti halunnut rokata läpi universumin eikä kukaan olisi missään vaiheessa etsinyt jarruja tai miettinyt onko touhussa järkeä.

Upeiden laulustemmojen, melodiapurojen, Kie von Hertzenin heittäytyvän kitaroinnin, veli-Mikon spirituaalisten tekstien ja Sami Kuoppamäen gurutasoisen rummutuksen keskellä vastaanottajan mielessä velloo mielihyvän ja liikutuksen keskellä vain yksi ikävä ajatus. Loppuukohan tämä levy joskus?