Levyarvio: ”Miten bändi aikoo toteuttaa nämä biisit livenä?” – Von Hertzen Brothersin uutuus on runsas ja harmoninen

Arvio julkaistu Soundissa 3/2022.
Kirjoittanut: Marko Säynekoski.

Arvio

Von Hertzen Brothers
Red Alert In The Blue Forest
DoingBeing

Viiden vuoden takaisella levyllään War Is Over Von Hertzen Brothers palasi progen pariin. Yhtyeen peruslinja säilyy nyt ennallaan, mutta jos edellinen albumi oli geneerinen proge- tai rocklevy, uutuudella yhtye on löytänyt uuden tavan tuottaa.

Proge taitaa tarjota Von Hertzen Brothersille hieman ahtaan lokeron sikäli, että näille herroille se tarkoittaa lähinnä lupaa antautua aidosti kokeilemaan ja ilakoimaan musiikilla. Keskeisin lopputulema on yhtyeen ainutlaatuinen tapa käsitellä melodioita, sillä jopa tavanomaiselta vaikuttava melodiakulku voi yllättäen tarjoilla täydellisellä suunnanvaihdolla yllätyksiä, jotka ovat aina ilahduttavan raikkaita. Kun tähän vielä yhdistyy Von Hertzen Brothersille tyypillinen lauluharmonioiden rakentelu, kokemukset ovat huikeita.

Red Alert In The Blue Forest on monella tapaa suuri. Soundi ei ole perinteisessä mielessä massiivinen, vaan pikemminkin runsas. Levy vilisee pieniä efektinomaisia pilkahduksia ja uutta soundimaailmaa on haettu ennakkoluulottomalla rohkeudella, josta on löytynyt yhtyeelle epätyypillistä räiskähtelyä. Vain muutaman kerran yhtyeen mopo on livetä karkuteille, mutta pääsääntöisesti kokonaisuus on perin harmoninen.

Ainoastaan yksi kysymys herää: miten bändi aikoo toteuttaa nämä uudet biisinsä livenä.

Lisää luettavaa