Tarkkailuluokka | Vuosikurssi 2018: Tätä kaikkea mennyt vuosi on pitänyt sisällään

Muun muassa nämä artistit esiteltiin Soundin Tarkkailuluokka-juttusarjassa vuoden 2018 aikana.

Tarkkailuluokka nostaa esille uusia ja tuoreita artisteja, joita kannattaa pitää silmällä.

Kulunut vuosi on pitänyt sisällään mielenkiintoisen kavalkadin uusia bändejä, laulajia, kollektiiveja ja taiteilijoita, joiden tekemisistä Tarkkailuluokalla on ollut kertoa teille. Vuoden 2018 vedellessä viimeisiään onkin hyvä kurkistaa siihen reilun viidenkymmenen artistin joukkoon, joita juttusarjassamme on käsitelty vuoden mittaan. Tässä muutamia nostoja vuoden sadosta.

Hullu Elämä (viikko 1):

Vuoden 2018 ensimmäisenä artistina Tarkkailuluokalla esiteltiin Hullu Elämä, jonka kitaristi Herkko Ruuska totesi uudenvuodenlupauksenaan antavansa lavalla kaikkensa. ”Mitä kuumempi mökki, sitä parempi keikka on.”

Underground Witch Rock (viikko 3):

”Meidän mielestä Water Talk -EP:ssä pystyy aistimaan Unknown Mortal Orchestraa, Marvin Gayeta, vesimeloniesanssia ja mansikkapirtelöä. Myös shoegaze-meiningit on ollut framilla.” – Tommi Pellinen

Matti (viikko 9):

”Lapsuudesta asti minulle on ollut selvää, että haluan esittää vain omaa tuotantoa. Muiden biisejä en ole koskaan jaksanut harjoitella.” – Matti Virtanen

Kolibre (viikko 18):

”Tarkoitus antaa musiikin luoda mielenmaisemia todellisuuden rajamailta, jotka vaivuttavat herkkään hypnoosiin ja välillä räjäyttävät yllättäen hereille energisillä kitara- ja fonisooloilla.” – Joona Kinnunen

Raivo (viikko 23):

”Raivo suostuu ottamaan kaiken vastuun ristiriitaisesta nimestään! Nimen ei ollu tarkoitus huijata ketään genre-päivystäjiä, mutta ehkä kuitenkin vähän kutitella kuuntelijoiden ennakkoluuloja.” – Raimo Saba

Tams (viikko 30):

”Koirani Sohvin kanssa kävellessä tuli mieleen tekstinpätkiä ja melodioita, joilla lopulta sain puhelimen tukittua. Jossain vaiheessa, kun oli enemmän voimia aloin niitä kuuntelemaan ja huomasin, että näistähän voisi olla johonkin. Lopulta demoja tulikin yhtäkkiä kymmeniä ja kun prosessi oli jo käynnissä, ei sitä malttanut lopettaa.” – Tuukka Tams

Pelko (viikko 35):

”Juuri nyt kaikki uudet biisit tuntuvat kiehtovilta ja raikkailta. Vastaan kuitenkin debyytiltämme löytyvän biisin Viimeinen juna. Se on ensimmäinen säveltämäni biisi, johon olen niin tyytyväinen, etten muuttaisi siitä mitään.” – Niilo Tenkanen

Alli Varpu (viikko 41):

”Minulle musiikki on elämää suurempi asia, ja sitä varten täytyy tutkia myös pimeää puolta, muttei pidä jäädä sinne, ettei menetä itseään egollensa.” – Alli Varpu

Radio Supernova (viikko 46):

”Vahvasti soundiin vaikuttavat pedaalivalikoimat ovat vähitellen kasvaneet pienimuotoisiksi avaruusaluksiksi, joten katseet pysyvät väkevästi jaloissa.” – Henri Tuunanen

Eikä tule unohtaa myös seuraavia vuoden aikana pulpetin Tarkkailuluokan vuosikurssille lunastaneita: Inkvisitor, Alec Danger, Pastis, Cyril Awakens, Tocornal, Shakals, The Fisherman & The Sea, Block Of Flats, Transdela, Trust No One, Sporthorses, The Botherers, The God Botherers, Low Level Lovers, Get In, Riddle Me This, Keskusta, Peura, The Flatfield, Hyvä pojat!, Sam Shaky, Geenivirhe, Lazyheads, Dead End Scene, Emily Frost, Glass Wipe, Moody, Kaiser, Elliot Blake, Revolvd, My Favourite Nemesis, Sakari Preuss, Sorsajengi, Dull Antics, Josén Pimeä Puoli, Teitä palveli: Myyjä, Halfway Joe, Blame Me!, The Stoats, Kiova, Sakea Ilta, Luukas Oja sekä viimeisimpänä Pesso.

Ja kuten aiemminkin, voitte ehdottaa uusia artisteja Tarkkailuluokan esiteltäväksi alta löytyvän kaavakkeen avulla. Monesta yllä mainituista nimistä ovat tulleet tietoisuutemme juuri nimettömien ilmiantojen kautta. Jatkakaa vinkkausten tekemistä.

Tässä oli Tarkkailuluokan vuosikurssi 2018, palataan ensi vuonna!


Tiedätkö yhtyeen tai artistin, joka ansaitsee pulpettinsa Soundin Tarkkailuluokalle? Ilmianna heidät meille seuraavalla kaavakkeella:

  • Ehdotetun artistin koti/facebooksivu tai vastaava.

Ota myös haltuun Soundin Tarkkailuluokka-soittolista, jolta löydät (lähes kaikki) sarjassa esitellyt artistit siististi yhdessä paketissa: