Seattlen kaupungin popkulttuurimuseo palkitsi kasvattinsa, grungesuuruus Alice In Chainsin Founders Awardilla tunnustuksena merkittävästä urasta ja vaikutuksesta populaarikulttuuriin ja tuleville muusikkopolville. Yhtyettä juhlistettiin virtuaalisesti pitkällä kaksi ja puoli tuntia kestäneellä spektaakkelilla, jonka aikana yhtye itse sekä koko joukko tunnettuja kollegoita ja bändin ystäviä esitti valikoituja paloja orkesterin tuotannosta.
Viime yönä ensiesityksensä Youtubessa saanut Alice In Chains -tribuutti on edelleen kokonaan katsottavissa Museum Of Pop Culturen kanavalla ja sen pariin pääset myös tuosta alapuolelta. Bändin omien esitysten lisäksi luvassa on muun muassa Heartin Ann Wilsonin tulkinta Roosterista, Guns N’ Rosesin Duff McKaganin ja Shooter Jenningsin hieno versio Down In A Holesta, Kornin ja Metallican versiot Wouldista, Mastodon tulkitsemassa Againia sekä Corey Taylorista (Slipknot, Stone Sour), Dave Navarrosta (Jane’s Addiction), Taylor Hawkinsista (Foo Fighters) ja Chris Chaneysta (Jane’s Addiction) koostuneen all star -ryhmän esittämä Man In The Box.