Edesmenneen laulajalegendan omaelämäkerta sai viimein julkaisupäivän – Rainbow In The Dark kertoo Ronnie James Dion tarinan miehen omin sanoin

All Over Press

Kirjaprojektin saattoi valmiiksi veteraanitoimittaja Mick Wall.

Heavy metalin pieni suuri mies Ronnie James Dio oli ehtinyt aloittaa omaelämäkertansa työstämisen ennen kuolemaansa. Pitkän linjan musiikkitoimittaja Mick Wall saattoi kesken jääneen työn valmiiksi Dion lesken ja entisen managerin Wendy Dion siunauksella ja nyt tuo odotettu elämäkerta on viimein saanut virallisen julkaisupäivän 11 vuotta laulajan kuoleman jälkeen.

Permuted Pressin julkaisema Rainbow in the Dark -omaelämäkerta näkee päivänvalon 27. heinäkuuta. Kustantajan tiedotteen mukaan kirja kattaa Dion 50 vuotta kestäneen uran aina ammoisista alkuajoista lähtien ja käy läpi laulajan vaiheita niin Elfin, Rainbow’n ja Black Sabbathin/Heaven & Hellin kuin Dio-sooloyhtyeen parissa. Kirja koostuu suurelta osin Dion itsensä kirjoittamasta materiaaleista sekä muun muassa haastatteluista, joiden pohjalta Wall on opusta täydentänyt. Alta voit tarkistaa, miltä kirjan kansikuva näyttää.

Kesällä ilmestyvän kirjan lisäksi työn alla on myös dokumenttielokuva, jonka oli Wendy Dion mukaan tarkoitus valmistua jo alkuvuoden Sundance-elokuvafestivaaleille, mutta joka on viivästynyt koronan vuoksi.