SOAD-rumpali toivoo jouluihmettä ja pysyy optimistisena uuden levyn suhteen – ”Ehkä nyt on aika pistää kaikki turha paska sivuun…”

RATM, Tool ja RHCP ovat innoittaneet John Dolmayania.
17.12.2019 11:42

Tool sai tänä vuonna julkaistua uuden albumin 13 vuoden levytystauon jälkeen, Rage Against The Machine ilmoitti hiljattain tekevänsä paluukeikkoja ja viime viikonloppuna Red Hot Chili Peppers ilmoitti kitaristi John Fruscianten palaavan taas bändin riveihin. Kaikki nämä asiat ovat innoittaneet System Of A Down -rumpali John Dolmayania, joka haluaa yhtyeen tekevän yhdessä vielä ainakin yhden uuden albumin.

Asiastahan on puitu julkisuudessa jo pitkään ja bändi tuntuu jakaantuneen aiheen tiimoilta kahteen leiriin. Laulaja Serj Tankian on todennut, ettei hän halua mennä bändin kanssa studioon, jos levyä lähdetään työstämään samalla vanhalla tavalla kuin aiempiakin, kun taas muun yhtyeen mielestä levyjä ei voi tehdä millään muulla tavalla. Dolmayan toivoo tuoreessa Instagram-päivityksessään System Of A Downin jäsenten löytävän vielä yhteisen sävelen albumin suhteen.

”Jos kolme näistä bändeistä pystyy työskentelemään yhteisen tavoitteen eteen, ehkä neljäskin pystyy siihen. Ehkä nyt on aika pistää kaikki turha paska sivuun, jättää massiiviset egot narikkaan ja tehdä yhdessä jotain, mihin kukaan ei yksinään pysty. Kenties tapahtuu jouluihme ja se bändi on System Of A Down”, rumpali kirjoittaa toiveikkaana julkaisemansa kuvan saatteeksi.

Tapahtui jouluihmettä tai ei, niin yhtye jatkaa kuitenkin edelleen säännöllisen epäsäännöllisesti keikkailemista. Ensi kesänä yhtye saapuukin ilahduttamaan myös suomalaisfanejaan ja nousee lavalle Seinäjoen Provinssissa.

Lisää luettavaa