Artisti: Joe Perry

Muistellaanpa Rock and Roll Hall of Fame -julkistusten äärellä kertaa, jolloin Metallica esiintyi kera rockin ”kuka kukin on” -katraan

Kuten aiemmin uutisoimme, tuoreimmat, vuoden 2017 Rock and Roll Hall of Fame -ehdokkaat on juuri julkistettu. Mukana menossa ovat niin Pearl Jam, Journey kuin Yes ja Electric Light Orchestrakin. Itse kunnianosoitusten lisäksi yhdeksi juhlallisuuksien hienoimmista traditioista lukeutuu kulloistenkin ehdokkaiden, usein ulkopuolisten apujoukkojen myötämielisellä avustuksella muodostamien all star -kokoonpanojen esiintymiset.

Back in the saddle again! – Näin sujui Joe Perryn paluu Hollywood Vampiresin riveihin taannoisen sairaskohtauksen jäljiltä

Jouduttuaan kaksi viikkoa sitten nestehukan ja väsymyksen nujertamaksi kesken Hollywood Vampires -superkokoonpanon Coney Islandin keikan New Yorkissa, orkesterin kitaristi Joe Perry palasi yhtyeen vahvuuteen perjantaina Kalifornian Rohnert Parkissa. Bändi itsessään on jatkanut kiertuettaan Perryn sairasloman aikana, mutta Rolling Stonen mukaan miehen on nyt tarkoitus hoitaa jäljellä olevat Raise the Dead -turneen kolme viimeistä etappia täysin alkuperäisen suunnitelman mukaisesti.

”Fanit haluavat mieluummin Aerosmithin” – Joe Perry ja Brad Whitford eivät innostu Steven Tylerin kantrisooloilusta

Aerosmith-nokkamies Steven Tyler julkaisee tänä vuonna albumillisen kantrimusiikkia, josta on saatu ensimakua jo kahden singlen verran. Tylerin sooloilu ei kuitenkaan miellytä hänen bänditovereitaan Aerosmithissa.