Varsinainen mielenkiintoni Cannibal Corpsea kohtaan lopahti jo viime vuosituhannella, pian Gallery Of Suiciden julkaisun (1998) jälkeen. Sitä ennen yhtye tuntui äärimmäisessä teknisyydessään ja brutaaliudessaan jotenkin poikkeuksellisen kiehtovalta. Sitten tajusin, että nehän oikeastaan vain tekevät saman levyn aina uudestaan.
Nyt niitä levyjä on jo yksitoista. Aina välillä olen kuullut biisin sieltä, biisin täältä, ja jokainen niistä on kuulostanut mielestäni tasan tarkkaan Cannibal Corpselta. Joskus silläkin mielleyhtymällä oli vielä jotenkin positiivinen kaiku.
Evisceration Plague on yhtyeen ensimmäinen levy yli vuosikymmeneen, jolta olen kuullut kaikki kappaleet. Nekin kuulostavat Cannibal Corpselta. Kun kappaleita lähestyy analyyttisesti, ne tuntuisivat sisältävän paljonkin mielenkiintoista tavaraa. Eri asia on, kuinka analyyttisesti niitä ylipäätään haluaa lähestyä. Kaikki Cannibal Corpsen osaamat taikatemput on joka tapauksessa jo nähty.
Kun kuulin ensimmäistä kertaa Gallery Of Suiciden kappaleen Sentenced To Burn, en ollut lainkaan innoissani biisin laahaavasta, yksinkertaisesta ilmeestä. Evisceration Plaguella samaa virkaa toimittava nimikkoraita on levyn ainoa kappale, jonka osaan ylipäätään mainita nimeltä.
