DEEP PURPLE: Rapture Of The Deep

Arvio julkaistu Soundissa 10/2005.
Kirjoittanut: Asko Alanen.
Hard rockin tienraivaajien asfalttiyksikkö puurtaa vakaasti uusia levyjä, joiden kansi

Arvio

DEEP PURPLE
Rapture Of The Deep
Edel

Hard rockin tienraivaajien asfalttiyksikkö puurtaa vakaasti uusia levyjä, joiden kansikuvitus heilahtelee graafisen taiteen kentällä laidasta laitaan. Edellisen albumin lupsakka banaanilasti on vaihtunut karikatyyriseen viivapiirrokseen ja mokkajäätelön rauhalliseen yleisväriin.

Introsäätöjen esiin maanittelema Money Talks -riffi murahtaa kuitenkin perin purplemaisesti käyntiin, ja Gillanin ääni puree sen läpi nykyiselle äänialalle istuvalla korkeudella ja voimakkuudella. Valtatien tähtivauhtia tai tulipalon kiivasta roihua on turha odottaa, sillä yhtye on kotiutunut Burnilla alkaneen painokkaamman musiikillisen jalostuksen kautta Perfect Strangers -comebackilla vakiintuneeseen levollisen vahvaan tahtiin. Toisaalta soundissa on pieniä takaportteja, joiden kautta esimerksi Ian Paice pääsee livauttamaan lyhyen Space Truckin' -rumpupäräytyksen. Myös Don Aireyn hammond-velhoilu pitää bändin parhaita perinteitä yllä ja se palkitaan ylenpalttisilla soolo-osilla.

Materiaalissa on kaikkiaan vähän yrmistelyn aihetta, vaikka joku Girls Like That onkin aika mekaaninen tyylilajinsa edustaja ja juuri sellainen täytebiisi, jollaisia Purplelta vaisuimmillaan karkaili. Sitäkin etevämmiltä kuulostavat määrätietoisemman melodian ja luontevamman sovituksen kypsyttämät laatupalat. Mainittu aloitusbiisi on tanakan tahdikas. Nimikappale itämaisin sävyttein nousee myös tyytyväisyydellä noteerattaviin helmiin. Sitä seuraava hieno slovari Clearly Quite Absurd olisi yksinäänkin tämän albumin julkaisun arvoinen. Euroopan painoksen bonus-satiiri MTV ja juureva Junkyard Blues pitävät levyn loppuun asti jämäkkänä uusiutuvan musiikin sessiona. 

Lisää luettavaa