FINNTROLL: Nattfödd

FINNTROLL
Nattfödd
Spikefarm

Vastoinkäymiset eivät nujertaneet pääkaupunkiseudun peikkoja, vaikka yhtye on joutunut todistamaan alkuperäisen kitaristinsa menehtymisen sekä laulajansa äänen menetyksen. Hevihumppaajat voivat huokaista helpotuksesta, sillä Finntrollin tyyli on pysynyt hyvin tunnistettavana ja omaperäisenä. Paikkaajatkin hoitavat tonttinsa vähintään kelvollisesti. Mutta riittääkö oman linjan säilyttäminen aina ja iankaikkisesti?

Löydettyään toimivan symbioosin rankemmasta metallista ja humpasta, on Finntroll osoittautunut kuuluvansa hauskanpitohevin eliittiin. Nattföddillä aikaisempien levyjen hulvattomimmat hörhöilyt on jätetty minimiin ja tuntuukin siltä, että bändi on päättänyt todistaa olevansa vakavasti otettava orkesteri. Tässä piilee kuitenkin dilemma, sillä harva voi suhtautua tosissaan yhtyeeseen, joka karrikoiden kuulostaa Eläkeläisten ja Dimmu Borgirin risteytykseltä. Ei tätä vielä hampaat irvessä väännetä, mutta pilke silmäkulmassa on vaihtunut tuimempaan yleisilmeeseen. No, kokemansa jälkeen vitsit ovat varmasti olleet bändillä vähissä.

Eittämättä Nattföddillä on hetkensä: Eliytres lainaa sumeilematta Star Wars -henkisiä tunnelmia kosketinsoittaja Trollhornin suosikkibändiltä Bal-Sagothilta. Fiskarens Fienden erinomaisessa kertosäkeessä lauletaan kuolleesta merestä, mikä eittämättä on kalastajan vihollinen. Levyn nimikappaleen päämelodia tunnelmoi puolestaan miellyttävän kaihoisasti. Eniten vanhat ajat tuo mieleen railakkaasti humppaava Ursvamp. Kokonaisuutta eivät heikennä albumin täyteläinen tuotanto sekä soittajien ammattitaito.

Nattfödd on kuin kaurapuuro. Tuttu ja turvallinen – oikeilla lisukkeilla jopa herkullinen – mutta yllätyksetön.