THE FLAMING LIPS: The Flaming Lips And Heady Fwends

THE FLAMING LIPS
The Flaming Lips And Heady Fwends
Bella Union

Viime aikoina The Flaming Lips on keskittynyt hassuttelu- ja turhamaisuusprojekteihin, kuten kuusituntisen kappaleen äänittämiseen ja musiikin julkaisemiseen kumisen pääkallon sisään pannulla muistitikulla. Mahtaako Wayne Coyne olla pettynyt rönsyilevän ja sekopäisen Embryonic-levyn (2009) vastaanottoon vai eikö yhtyeen seuraava suunta ole vielä kiteytynyt hänen mielessään?

Huhtikuussa rajoitettuna vinyylipainoksena ilmestynyt Heady Fwends -järkäle julkaistiin kesäkuumalla myös massamarkkinaversiona. Levy on sananmukaisesti raskasta kuunneltavaa. Se aiheuttaa samanlaisia painostavia tuntemuksia kuin kova väsymys tai lähestyvä ukonilma. Musiikin läsnäoloa on mahdoton unohtaa, mutta siitä on vaikea saada pitävää otetta.
Albumilla vierailevat muun muassa Ke$ha, Bon Iver, Nick Cave, Yoko Ono, Erykah Badu ja monet nuoremman polven indiemuusikot. Kaipa sitä voisi ylistää erilaisten maailmojen kiehtovaksi kohtaamiseksi. Tosiasiassa taitaa kuitenkin olla niin, että monikaan ei ole kehdannut kieltäytyä amerikkalaisen vaihtoehtorockin arkkihöyrypään kutsusta. Tai edes halunnut kieltäytyä, sillä The Flaming Lipsillä on edelleen maine.

Entä mitä tämä levy tekee The Flaming Lipsin maineelle? Tuskin yhtään mitään. Useimmiten musiikki on “kokeilevaa” eli sekavaa rockia, mutta pariin otteeseen liikutaan jonkin todella kauniin liepeillä. Tällaisia raitoja ovat Bon Iver -yhteistyö Ashes In The Air, Tame Impalan kanssa äänitetty Children Of The Moon sekä etenkin Erykah Badun kaukana avaruudessa kieppuva tulkinta The First Time Ever I Saw Your Face -ikivihreästä.
Tero Alanko
HHH