HAMMERFALL: Crimson Thunder

Kun ruotsalainen Hammerfall julkaisi 1997 erinomaisen debyyttialbuminsa Glory To The Braven, ei yhtyeen esittämää melodista ja kulkevaa power metallia ollut vielä liikaa. Ei ollut yllättävää, että Hammerfallista tuli tuolloin yksi genren lipunkantajista. Nyt tilanne on täysin toinen. Toinen toistaan kamalammat yrittäjät kilpailevat paikasta auringossa aiheuttaen yliherkkyysreaktion paatuneimmallekin melodisen sankarihevin diggarille. Ylitarjonnan keskelle Hammerfall julkaisee neljännen albuminsa, jolla yhtyeen pitäisi onnistua kohottautumaan kollegojensa yläpuolelle. Hammerfall onnistuu tässä. Taas kerran.

Hammerfall on siinä onnellisessa asemassa, että se voi hyödyntää hyväksi havaittuja keinoja (lue: kliseitä) ilman, että yhtye teilataan jalustaltaan. Aloitteleva yhtye saisi haukut ja plagiointisyytökset niskaansa tuttujen sävelkulkujen varastamisesta, mutta satoja tuhansia levyjä myynyt bändi ei muuta kuin taputuksen selkään onnistuneista lainoista.

Esimerkiksi The Unforgiving Bladen kertosäkeeseen voisi yhtä hyvin laulaa Balls To The Wallia ja Angel Of Mercy palauttaa mieleen Iron Maidenin Afraid To Shoot Strangersin alun. Pakollinen balladi Dreams Come True tuo muuten vaan mieleen Manowarin Heart Of Steelin. Kaiken tämän Hammerfall saa kuitenkin anteeksi, koska yhtye hallitsee onnistuneiden metalliviisujen kirjoittamisen. Tämänkin levyn kappaleita hoilataan varmasti pitkään saksalaisissa metallibaareissa.

Vaikka Joacim Cans ei ole laulajana mikään Bruce Dickinson, Ronnie James Dio tai Eric Adams, voi – aikana, jolloin Iron Maiden lepää laakereillaan, Dio tekee toisen luokan pastisseja vanhoista helmistään ja Manowar myy Elvistä sekä oopperaa hevinä – perushevin valtikan Crimson Thunderin perusteella huoletta ojentaa Hammerfallille.