HAMMERFALL: Renegade

HAMMERFALL
Renegade
Nuclear Blast

Ruotsin pojat eivät ole tainneet koskaan kuulostaa niin saksalaisilta kuin uutuudellaan. Vielä kolmen vuoden takainen debyytti oli vapaampi kansallisista vaikutteista, ruotsalaisistakin. Bändi keskittyi vielä silloin luotaamaan tyylisuuntansa perinteitä, mutta ilmeisesti teutonivaikutteet ovat tulleet jäädäkseen. Sakemanneilta omitulla tavalla käsitellä heviä ei ole mitään vikaa, koska useimmat hunnit hallitsevat raskasmetallin. Hammerfall on viettänyt pitkiä aikoja Saksassa, joten vaikutteet eivät edes voi olla jättämättä jälkiä bändiin.
Ainoana miinuksena uudella levyllä on lievä kepeys. Aiemmilla levyillä bändi kuulosti ankarammalta ja ehdottomammaltakin. Hammerfallin keskeiset perusasiat, kuten melodiat, nokkelat riffit ja etukumarassa kulkeva tempo, ovat edelleen kohdallaan. Mutta niitä duureja olisi voinut hieman karsia vähemmälle.