SATYRICON: Volcano

SATYRICON
Volcano
EMI

"Minun merkistäni…", sanoo ääni levyn aluksi, "helvetti valloilleen." Sitten sitä tulee. Mustaa laavaa tulivuoren täydeltä vihan mustan tuulen saattelemana ja lopulta hiljaisuus. Maailmanloppu tulittaa ja kuulija on tykinruokaa. Satyricon on taas tehnyt niin ihmisinhoa pursuvan levyn, että jos joutuisi suljetuksi pimeään huoneeseen vain Volcano seuranaan, voisi vilkuttaa järjelleen hyvästiksi.

Satyriconin edellinen levy Rebel Extravaganza oli lähellä todellista klassikkoa, mustasta metallista nousseen modernimman räimeen kruunua. Volcanoa onkin odoteltu kuola mielipuolisesti valuen tietoisena siitä, että Satyricon kehittää musiikkiaan jatkuvasti. Tietyt asiat säilyvät, kuten Satyrin kituva kitarasoundi ja hänen kuiva kurkkuäänensä, joka tulee kuin hunnun takaa, vähän häivytettynä.

Nyt muutos on kohdannut Extravaganzalla hohtanutta moninaisuutta, sillä Volcanolla mennään yksinkertaisempaan suuntaan. Satyriconin tunnusomainen kaoottisuus ja riitaiselta kuulostavat kitarat palvelevat nyt tietoisesti haettua iskevämpää otetta. Riffeihin ja rumpukomppeihin on haettu pontta simppelimmältä black-kaudelta ja esimerkiksi Angstridden ja Fuel For Hatred kirmaavat käyntiin varsin pelkistetysti. Possessed vetää melkein perusblackiksi. Silti musiikki kuulostaa modernilta.

Mutta kyseessä ei olisi Satyricon, jos mutkia ei tehtäisi. Väliosat hidastelevat kiduttavan kankeina ja tällaista tyylikeinoa käyttää vain bändi, jonka polttoaineena on viha. Satyrin kitara kiemurtelee välillä kuin suolaa ruoskintahaavoille ripotteleva pyövelin käsi. Viisitoistaminuuttisen, hiipivästi orjuuttavan Black Lavan jälkeen hiljaisuus lopulta koittaa. Sanattomaksi vetää.