WEEZER: Weezer

WEEZER
Weezer
Geffen

Weezerin vuonna 1994 ilmestynyt nimetön ensialbumi oli vaikutusvaltaisuudessaan lähes yhtä merkittävä levy kuin Pixiesin varhaiset kiekot. Weezerin notkea voimapop inspiroi lukemattomia nousevia bändejä ja kaksi vuotta debyyttiä myöhemmin ilmestynyt Pinkerton vain lujitti kvartetin innoittajan roolia. Weezerin miljoonamyynnin rinnalla Pinkerton oli kuitenkin niin selkeä kaupallinen floppi, että bändin kapteeni Rivers Cuomo vetäytyi yliopisto-opintojensa pariin ja Weezerin taru näytti olevan lopussa.
Pinkertonin hidas, mutta varma elpyminen ja Weezerin kiistaton kulttiasema saivat lopulta Rivers Cuomon harkitsemaan paluuta ja palkitsemaan Weezer-fanien viiden vuoden odotuksen. Weezerin debyytti tunnetaan kantensa värin mukaan myös sinisenä albumina ja bändin niinikään nimetön uutuus on vastaavasti vihreä albumi. Ensilevyyn Weezerin kytkee myös uudelleen tuottajaksi pestattu Cars-veteraani Ric Ocasek. Ja jos levyä ei pahenna sen nimettömyys, niin ei myöskään lyhyys. Kun Weezer puristaa sanottavansa varhaisen Ramonesin tapaan vajaaseen puoleen tuntiin, niin albumin päätyttyä on pakko uskoa, ettei pituudella ole väliä. Weezerin biisit ovat lyhyitä, iskeviä ja kasvavia. Melodiat eivät välttämättä iskostu tajuntaan kertakuuntelulla, mutta sitäkin vääjäämättömämmin.
Weezerin powerpopralleissa kitaroita ei niinkään hakata tai sahata, vaan kappaleet etenevät pohjimmiltaan lempeästi pikemminkin pyörivässä liikkeessä. Weezerin soitto on yhä paitsi mureaa myös äärimmäisen jäntevää ja luonnollista. Kun aikuiset miehet luovat naiiviuteen saakka yksinkertaista, taivaallisen tehokasta poprockia, niin hyvänolon tunnetta on mahdotonta välttää.
Neotwistisesti rullaava Don't Let Go on Weezerin vuorenvarmin hitti ja Photographin kättentaputukset ja Beach Boys -harmoniat alleviivaavat biisin vaivattomuutta. Levyn ensimmäinen singlejulkaisu Hash Pipe käynnistyy kuin agenttisarjan tunnussävelmä. Biisi tuntuu puhkeavan minä hetkenä tahansa Pink Panther Themeksi. Akustiset kitarat keventävät Island In The Sunia ja O Girlfriend on kaunis päätös vuoden odotetuimmalle voimapopalbumille.