Levyarvio: Ja nyt sitten jotain aivan muuta – Weezer yllättää tällä kertaa hard rock -albumilla melodisia juuriaan unohtamatta

Weezer
Van Weezer
Atlantic

Rivers Cuomon johtama voimapopkvartetti Weezer lähestyy 30 vuoden ikää, mutta minkäänlaisia hyytymisen merkkejä ei ole näkyvissä. Van Weezer on bändin 15. albumi ja jo toinen tänä vuonna. Monikymmenhenkisen jousi- ja puhallinorkesterin kanssa tehdyn OK Humanin otsikko ja analoginen kamaripopmaisuus oli koettavissa lempeäksi vastaiskuksi Radioheadin edustamalle modernismille, mutta nyt Weezer tarjoaa jotain aivan muuta.

Weezerin lisäksi muun muassa Suicidea tuottaneelle The Cars -yhtyeen Ric Ocasekille ja Eddie Van Halenille omistettu Van Weezer kunnioittaa lähinnä 80-lukulaista hard rockia kieli poskessa. Kitaroitaan raskauttanut ja asiaankuuluvassa määrin tilutteluakin viljelevä bändi on sisäistänyt playsanan tarkoittavan soittamisen lisäksi myös leikkimistä.

Vaikka Van Weezerin ilmiasu onkin Metallica- ja Joan Jett -riffeineen ja Eddie Van Halen -pastisseineen tavallista painavampi, niin pohjimmiltaan Weezer on yhä sama melodisuuteen ja ylväisiin kertosäkeistöihin satsaava popyhtye, jollaisena läpimurtohittinsä Buddy Holly bändin esitteli.

Van Weezer on albumi, jota voi toki halutessaan pitää huonona pilana mutta myös monella tasolla hymyilyttävänä ja hyväntuulisena poplevynä.