RAMMSTEIN: Reise, Reise

RAMMSTEIN
Reise, Reise
Universal

Mutter-albumin menestys poiki Rammsteinille viisi sinkkulohkaisua, lopullisen läpimurron ja sellaiset sisäiset ristiriidat, että muutama vuosi sitten uutisoitiin yhtyeen hajonneen. Jos Rammsteinin ura olisi päättynyt loistavaan Mutteriin, jolla yhtye sai lopullisesti upotettua industrial-vaikutteensa reilun kolmen minuutin pop-formaattiin, olisi se jäänyt legendaksi. Koska toista samantasoista levykokonaisuutta se tuskin pystyy tekemään, on alamäki väistämätön. Reise, Reisella se on kuitenkin niin loiva, että kovan tason kiekosta puhutaan.

Odotetusti Reise, Reise ei esittele uusiutunutta Rammsteinia, mutta ilmaisuaan terävöittäneen raskassarjalaisen kyllä. Kaupallisen sukseen myötä bändi on menettänyt lopullisesti tarpeensa miellyttää pelkkää jynkytystä ymmärtäviä metallinassikoita. Eri asia on, kuinka yhtyeen tarkoitusperiä ymmärretään. Tässäpä bändin suurin viehätys piileekin, englantia puhumattomat neljääkymmentä lähestyvät jässikät eivät ole tekemisiään liiemmin selitelleet. Kuvaavaa on, että ainoastaan singlejulkaisu Mein Teilin tarinaa on valotettu. Ja sekin kertoo kannibalismista. Varma voi olla myös seuraavana singlenä julkaistavan Amerikan sisällöstä. Kun Till Lindeman laulaa meille Mikki Hiiren ja Coca-Colan ihastuttavasta kotimaasta preussilaista ärräänsä sorautellen, voi sarkasmin sanakirjamääritelmän huoletta kirjoittaa uusiksi.

Hienoisesta loiventamisesta kertoo yhtyeen tavaramerkin, marssimaisen tempon väheneminen. Tilaa on raivattu kitaroille, jotka soivat aiempaa monimuotoisemmin. Kuutiopäistä metalliriffittelyä kuullaan nihkeästi, kannattalevina peruspilareina sen sijaan akustista kitaraa (Los) ja mausteena jopa haitaria (Moskau). Mutta jotta totuus ei unohtuisi, ei Reise, Reisekaan uutta lukua Rammsteinin historiassa kirjoita. Rytmiosasto on edelleen halonhakkuuta ja wagneriaaniset sovitukset pauhaavat tuttuun tapaan. Jo Mutterilla esillä olleet herkemmät sävyt saavat jatkoa Ohne Dichissa ja Amoressa, mutta niin kauan, kun sanoituksia ei ole käytössä, on viisaampi olla puhumatta niidenkään sisällöstä.

Rammstein kulkee yhä täysin omaa tietään. Siihen eivät ole vaikuttaneet nu-metallin kuolinvaikerrukset, industrialin häviäminen takaisin marginaaliin eikä se, että David Lynchilla ei ole ollut muutamaan vuoteen käyttöä yhtyeen musiikille.