Raskaan rockin karnevaali kulkee vakaasti reitilleen pultatuilla kaivoskiskoilla metallilouhoksesta toriestraadille ja takaisin. Rammstein ei varsinaisesti horjahda valitsemastaan karskista kutsumuksesta, mutta osoittaa huolestuttavia taipumuksia taantua lähtökohtiaan naiivimpaan sanomaan ja ilmaisuun.
Till Lindemannin rouhea saksankielinen aksentti, kerrasta tutuiksi iskostuvien kitarariffien vyöryvät vallit ja rotevat iskut sekä väsymättömästi poukkoileva jytärummutus ovat vakiintuneet itsestään selviksi elementeiksi. Yhtyeen äänikuva on tunnistettavan omaperäinen, mutta uudet sävellykset ja kertosäkeiden iskut eivät täytä toiveikkaimpia odotuksia.
Aloitushymni Rammlied on hiukan myöhäinen korskatunnari vankemmalla nimikappaleella Rammstein jo 15 vuotta sitten esiin jyrähtäneelle bändille. Uusi nimikkolaulu on kuitenkin tarkoituksellisen jylhä alkutahditus monille puoliväkisin raskastyöstöisiksi naamioiduille heppoisille ralleille. Näistä naurettavin on räikeän videon pornokohulla mehustettu Pussy-ralli, joka on kiusallisen alkeellinen aikuisviihteellinen lorulaulu.
Rymybiisien peruselementeistä ja flaamilaismaalauksia jäljittelevän kansitaiteen tummista näkymistä saa kenties vielä yhden uuden kiertue-estetiikan aikaiseksi. Paljon sen pitemmälle Rammsteinin rahkeet eivät näin pintapuolisilla eväillä riitä.
