RAMMSTEIN: Rosenrot

RAMMSTEIN
Rosenrot
Universal

Rammstein jatkaa edellisellä levyllä aloitettua musiikillis-eksistentialistista pähkäilyä. Bändi ajautui Mutter-levyn (2001) jälkeen selkeään kriisitilanteeseen, jossa yksi tie oli käyty loppuun ja seuraavan alkua ei vielä näkynyt. Reise, Reise (2004) lavensi orkesterin palettia akustisilla soittimilla, slaavilaisella melankoliaturismilla ja monilla muilla hienovaraisilla mausteilla. Osittain samoissa sessioissa syntynyt Rosenrot tempoo myös uusiin suuntiin, mutta iskee tällä kertaa teutonisen päänsä pari kertaa seinään.

Te Quiero Puta! on silkkaa horsthuumoria ja biisinä yhtä viehättävä kuin Leningrad Cowboysin tuotanto. Tietty perverssi mielihyvä saattaa kuulijan sekunniksi vallata loppupuolella, kun laulaja huutaa biisin nimeä uudestaan ja uudestaan. Muuten kappale on lähinnä tökeröillä Tijuana-torvilla koristeltu rikos. Stirb Nicht Vor Mirissä Rammstein yrittää parhaansa mukaan muuttua Coldplayksi. Se ei toimi, enkä ymmärrä miksi kukaan edes haluaisi joutua moisen metamorfoosin kouriin. Till Lindemann ei ole koskaan loistanut hienovaraista tulkintaa vaativissa balladeissa ja Texas-solisti Sharleen Spiteri on oma ärsyttävä itsensä.

Paremmasta päästä ovat levyn avaava Benzin, jonka Laibach-tyyliset metsästystorvet toimivat todella hyvin. Toinen biisi Mann Gegen Mann on myös hieno ja lähimpänä edellisen levyn soundimaailmaa. Lievästi mielenvikaiselta kuulostava sopraanokuoro puolivälissä on toimiva ja yllättävä elementti. Wo Bist Du tappokertseineen edustaa tämän levyn parasta antia. Hyvän rumpulevyn parhaat kannut löytyvät tältä raidalta ja niitä tukee hieno porinasekvenssi.

Zerstören-biisin introssa vilautellaan maailmaa, jossa Rammsteinin junttaus kohtaa arabivaikutteisen lauluilmaisun. Kurkkaus on aivan liian lyhyt. Toivottavasti herrat palaavat asiaan tulevilla levyillä. Feuer Und Wasser on rakennettu takuuvarmaa hiljainen/räjähtävä-dynamiikkaa käyttäen ja se toimii. Levyn päättävässä Ein Liedissä saa Lindemann hempeilynkin toimimaan. Näiden lisäksi levyltä löytyy pari perushyvää, mutta hiukan mitäänsanomatonta Rammstein-jyystöä.

Toivottavasti saksanopettajat kaikkialla maailmassa tajuavat ottaa tämänkin levyn opetusmateriaaliksi. Oma opiskeluni olisi varmasti ollut eri aktiivisuusluokkaa, jos 80-luvulla olisi ollut tällaista saksalaista musiikkia. Ja edellisten levyjen ansiosta olisin oppinut keskustelemaan sujuvasti hermafrodiiteistä.

Rammstein on onnistunut rakentamaan itselleen omintakeisen ja ainutlaatuisen maailman kohtalaisen kuluneista elementeistä. Se on alkemiaa.