Saksalainen Rammstein on juuri se bändi, jonka kipeänsynkkä musiikki sopi saumattomasti Lost Highwayn ääniraidalle ja jonka pornohuumori kauhistuttaa tai naurattaa kuoliaaksi vastaanottajan moraalista riippuen. Niinpä tältä viime vuoden elokuussa äänitetyltä liveltä löytyvät mm. Spiel Mit Mir ja Bück Dich -nimiset teokset.
Oikeassa mielentilassa industriaalisesti tuetut ja metalliriffeillä päällystetyt kappaleet voivat vakuuttaa, jopa pelottaa. Hiteiksi muodostuneet Du Hast sekä Rammstein toimivat missä olosuhteissa tahansa. Kuitenkin tästä liki 80-minuuttisesta levystä aivan täysillä innostuakseen olisi täytynyt olla joko paikalla 40000 muun ihmisen joukossa tai edes omata viehtymystä saksalaiseen tunnetusti obskuuriin kulttuuriin.
RAMMSTEIN: Live Aus Berlin
Arvio julkaistu Soundissa 09/1999.
Kirjoittanut: Antti Luukkanen.
Arvio
RAMMSTEIN
Live Aus Berlin
Motor
Live Aus Berlin
Motor