Children Of Bodomin jättänyt kolmikko julkaisi tiedonannon: ”Emme ole lopettamassa soittohommia!”

23.12.2019 20:47

Children Of Bodomin pitkäaikainen kokoonpano soitti viimeisen keikkansa Helsingin jäähallissa 15. joulukuuta. Aiheesta enemmän täällä ja täällä.

Kosketinsoittaja Janne Wirman, rumpali Jaska Raatikainen ja basisti Henkka Seppälä ilmoittivat jo marrakuussa jättävänsä yhtyeen joulukuun Suomen-kiertueen jälkeen, mutta heidän suunnaltaan ei ole sen koommin kuultu eropäätöstä tarkentavia kommentteja.

Nyt kolmikko on kuitenkin julkaissut Facebookissa kommentin nykytilanteesta.

– Meille on esitetty todella paljon kysymyksiä siitä, miksi päätimme erota Children Of Bodomista. Ratkaisumme on nostattanut keskustelua ja laittanut liikkeelle vääriä huhuja, ja haluamme nyt lausua muutaman sanan.

Kolmikko ottaa ensimmäisenä kantaa nimiasiaan.

– Children Of Bodomin nimen käyttöoikeus kuuluu vastaisuudessa meille, eikä asiaan liity epäselvyyksiä tai riitoja. Kitaristilaulaja Alexi Laiho halusi myydä meille osuutensa bändin nimen omistavasta taustayhtiöstä, ja tämän jälkeen meistä kolmesta tuli tämän brändin omistajia. Yhtiön tulevaisuuden suunnitelmat ovat tällä hetkellä auki, mutta yksi asia on varma: emme koskaan tule tekemään mitään ”epäkunnioittavaa” tätä brändiä kohtaan.

Alexi Laiho on parissa antamassaan haastattelussa viitannut siihen suuntaan, että ”perhesyyt” olisivat olleet vahvasti kolmikon eropäätöksen taustalla. Laiho sanoi Soundin Ari Väntäsen haastattelussa seuraavasti: ”Jo vuosi sitten juteltiin, että kundit eivät jaksa tätä enää. On tullut perheenlisäystä, ja eikä se 23 vuoden rundaamisen jälkeen mikään ihme olekaan, jos joku ei enää jaksa. Ei tähän sen suurempaa draamaa liity.”

Wirman, Raatikainen ja Seppälä eivät ole tästä asiasta samaa mieltä.

– Erään epäselvyyden haluamme korjata. Joidenkin tietojen mukaan erosimme yhtyeestä ”perheidemme takia” – tai ainakin niin, että perhesyyt olivat olleet vaikuttamassa päätöksen taustalla. Totuus on kuitenkin se, että musiikki on elämämme ja elinkeinomme, ja perheenjäsenemme tietävät tämän. He ovat ylpeitä saavutuksistamme ja he ovat tukeneet – ja tukevat – meitä täysin. Sanomattakin lienee selvää myös se, ettemme ole ”vetäytymässä eläkkeelle” musiikki- ja soittoympyröistä.

Kovin tarkasti Wirman, Raatikainen ja Seppälä eivät kuitenkaan lähde lopullisen eropäätöksensä syitä avaamaan tässäkään yhteydessä.

– Children Of Bodomissa oli viisi jäsentä, ja kaikilla oli aina oma roolinsa. Viime vuosina kävi kuitenkin niin, ettemme tuntuneet enää olevan ”samalla sivulla”.

Wirman, Raatikainen ja Seppälän julkaiseman tekstin voi lukea kokonaisuudessaan täällä.

Lisää luettavaa