Kotiteollisuus on ollut melkein uransa alkumetreiltä lähtien ihailtavan muuttumaton. Bändi on vetänyt jääräpäisesti omaa, päällisin puolin varsin simppeliä linjaa, joka on vuosien mittaan tarjoillut hittejä ja yllättävän vähän huteja.
Edellisellä levyllään Kruuna/Klaava (2015) bändi uudistui yhden Miitri Aaltosen verran, mikä oli erinomainen piristysruiske bändille. Jos Kotiteollisuus aiemmin voitti puolelleen kovalla runttaamisella, Aaltosen myötä bändi tuntui löytävän itsestään muitakin tasoja.
Tuoreimman levyn perusilme on luonnollisesti edelleen sama vanha tuttu, mutta yllätyksiä ei nytkään pidä puuttuman. Melodia- ja kappalerakenteissa on raikkaita tuulahduksia, ja bändi on hyvin jäntevä. Ja kun väkeä on tullut lisää, yhtye myös pystyy kuulostamaan suuremmalta. Kotiteollisuus kykenee taas työntämään omia rajojaan kauemmas toisistaan myös siltä osin, että soundimaailma on aiempaa monitahoisempi.
Jos Kotiteollisuudella olikin muutama vuosi sitten itsetutkiskelun paikka, tuore levy viimeistään osoittaa, että vaikeuksista voi selvitä selkeänä voittajana.
