Levyarvio: Biisit kuin tv-sarjan jaksot – Gorillazin pastissipuuhastelusta on vaikea innostua

Gorillaz
Song Machine, Season One: Strange Timez
Parlophone

Damon Albarnin ja Jamie Hewlettin sarjakuvabändi on aina ollut ”metapoppia” ja usein suorastaan ihanaa sellaista. Hyvällä maulla valikoidut vierailijat ovat esittäneet tulkintoja fiktiivisistä popbiiseistä, joista monet ovat olleet oikeita, todella kovia popbiisejä.

Päättyvän vuoden mittaan lanseerattu ja nyt albumiksi laajentunut Song Machine -sarja on tämän lähestymistavan ilmeinen ja looginen huipentuma. Nyt jokainen uusi Gorillaz-biisi on fiittaajalleen räätälöity ”tv-sarjan jakso”. Vieraita riittää nimi- ja avauskappaleen Robert Smithistä Kanon ja Slowthain kaltaisiin brittiräppäreihin ja Sir Elton Johniin.

Muodollisesti pätevä setäelektro ei häiritse, mutta jää liian helposti taustaääneksi. Kokoelmalevymäinen lähestymistapa ei toimi albumimitassa, mutta ei näistä kappaleista mitään uutta Feel Good Inciäkään löydy.

Pastissipuuhastelulle kuvaavaa on se, miten vaivattomasti Peter Hook -biisi Aries taittuu varhaiseksi New Orderiksi. Ammattilaiset asialla näyttävät, miten genremukaelma tehdään, mutta vaikea tällaisista on innostua.