Arvio: Bonnie ”Prince” Billyn We Are Together Againissä on totuttua enemmän studiokiiltoa – Keskiössä ovat kuitenkin tuttuun tapaan erinomaiset biisit

Varsinkin levyn A-puolelta löytyy muutamia Will Oldhamin tuotannon parhaimmistoon nousevia kappaleita.

Arvio: Gladenfold ei kulje helppoja latuja, mutta moniulotteisuus tekee yhtyeestä useimpia genrekollegoitaan kiinnostavamman

Soulbound-levyn sävellykset ovat taidokkaita monikerroksisia kudelmia, joita kantavat vahvat laulumelodiat ja kauniit stemmat.

Arvio: Mikaylan debyytti on epätäydellinen, mutta virkistävä lisäys suomalaiseen musiikkikenttään

Täydellinen-levyn tuotanto tukee ihmissuhdesärkyisiä sanoituksia.

Arvio: Nyrkkitappelun kuudes levy on tuttua kauraa, johon voi suhtautua kahdella tavalla

Päämääränähän lienee entisen osaamisen hiominen yhä täydellisemmäksi, mutta sellaista ei ole suoranaisesti havaittavissa.

Arvio: Melkoista loitsuamista – Tuulettaren Maammo tuntuu enemmän riitiltä kuin pelkältä musiikkialbumilta

Tuuletar yltää hienoimmillaan shamanistisiin korkeuksiin, missä aika ja paikka unohtuvat

Arvio: Maria Kalaniemen ja Pekko Käpin laulut ja instrumentit punoutuvat pysäyttäväksi musiikkimaisemaksi

Tåreportens pärlalla on saatu aikaan arkitodellisuudesta irrallinen tunnelma, jossa hiljennytään taiteen ihmisyyden rajat ylittävän ilmaisuvoiman äärelle.

Arvio:Tyynen kerronnan taustalla kohisevat hyökyaallot – Mitskin Nothing’s About to Happen to Me -levyssä puhuttelee voimakkaimmin sen sisäinen maailma

Mitski rakentaa kappale kappaleelta mielikuvastoa, joka asemoituu paoksi kahlitsevista realiteeteista ja ahtaista tulkintakehyksistä.

Arvio: Hen Ogledd kutsuu tinkimättömän noitapiirinsä ympärille – Discombobulatedin sointi hohkaa hurmoksellista lämpöä

Hen Ogledd painaa yhä värikkäämmän jäljen kelttifolkin tummaa syrjää modernisoivaan traditioon.

Arvio: Neal Morse Bandin L.I.F.T. on massiivinen hukattu potentiaali

Paikoin levy vaikuttaa parodiaversiolta Alice Cooperin Welcome to My Nightmaresta.

Arvio: Venthiaxin Rites of Ra’lta huokuu näyttämisen halu, itsevarmuus ja hyvää lupaava biisinkirjoituksellinen ote

Jos vain nuorilla olisi jotain sanottavaa iänikuisten metallikliseiden sijaan, Venthiax olisi enemmän punk kuin punkkarit itse.

Arvio: Exhumedin kaasujalka on raskas, mutta Red Asphalt jää persoonattomaksi ohikiitäjäksi

Exhumed-uutukainen on vaivatonta kuunneltavaa, mutta ei nouse huippulevyksi.

Arvio: Mallan yhtä aikaa kevyt ja painava Pieni exit on ajatuksen kanssa rakennettu albumi, joka antaa tilaa tulkinnoille

House, drum and bass ja diskomaiset viitteet muodostavat kokonaisuuden, joka tuntuu kehossa viekoitellen ja vääntäen, muttei koskaan pakottaen.