Arvio: Maria Kalaniemen ja Pekko Käpin laulut ja instrumentit punoutuvat pysäyttäväksi musiikkimaisemaksi

Tåreportens pärlalla on saatu aikaan arkitodellisuudesta irrallinen tunnelma, jossa hiljennytään taiteen ihmisyyden rajat ylittävän ilmaisuvoiman äärelle.

Arvio:Tyynen kerronnan taustalla kohisevat hyökyaallot – Mitskin Nothing’s About to Happen to Me -levyssä puhuttelee voimakkaimmin sen sisäinen maailma

Mitski rakentaa kappale kappaleelta mielikuvastoa, joka asemoituu paoksi kahlitsevista realiteeteista ja ahtaista tulkintakehyksistä.

Arvio: Hen Ogledd kutsuu tinkimättömän noitapiirinsä ympärille – Discombobulatedin sointi hohkaa hurmoksellista lämpöä

Hen Ogledd painaa yhä värikkäämmän jäljen kelttifolkin tummaa syrjää modernisoivaan traditioon.

Arvio: Neal Morse Bandin L.I.F.T. on massiivinen hukattu potentiaali

Paikoin levy vaikuttaa parodiaversiolta Alice Cooperin Welcome to My Nightmaresta.

Arvio: Venthiaxin Rites of Ra’lta huokuu näyttämisen halu, itsevarmuus ja hyvää lupaava biisinkirjoituksellinen ote

Jos vain nuorilla olisi jotain sanottavaa iänikuisten metallikliseiden sijaan, Venthiax olisi enemmän punk kuin punkkarit itse.

Arvio: Exhumedin kaasujalka on raskas, mutta Red Asphalt jää persoonattomaksi ohikiitäjäksi

Exhumed-uutukainen on vaivatonta kuunneltavaa, mutta ei nouse huippulevyksi.

Arvio: Mallan yhtä aikaa kevyt ja painava Pieni exit on ajatuksen kanssa rakennettu albumi, joka antaa tilaa tulkinnoille

House, drum and bass ja diskomaiset viitteet muodostavat kokonaisuuden, joka tuntuu kehossa viekoitellen ja vääntäen, muttei koskaan pakottaen.

Arvio: Kohti ääretöntä ja sen yli! – Cryptic Shift kiitää avaruuksien halki levottomalla mutta taiturimaisella otteella

Overspace & Supertime on kuin yksi suuri tähteinvälisen tutkimusmatkailun ääniraita.

Arvio: Tiisun tempoileva hassuttelu taipuu vakaviin aiheisiin kankeasti

Tiisun kesytetty versio ironiasta ja ilmeiset ratkaisut niin sanoissa kuin musiikissa tekevät siitä turvallisen kohdeyleisöbändin.

Arvio: Stam1nan Apnean kuuntelu on kaksipiippuista – Sanoman painavuus ei aina löydä kaveria musiikista

Ainakaan kokeilunhalun puutteesta yhtyettä ei vieläkään pääse syyttämään.

Arvio: Ismo Alanko pohtii Kevyt ja kohtuuton -levyllä vanhenemista ja ikääntyvän artistin paikkaa alati muuttuvassa maailmassa

Mukana on surua, mutta alankomainen, välillä hyvinkin piilossa pysyttelevä ilkikurisuus varmistaa, ettei katkeruus nouse pintaan.

Arvio: Black Lung ottaa askeleen ammattimaisempaan, joskin samalla standardinomaisempaan suuntaan

Vaikka Maryland-skenen veteraanien ote on suvereeni niin soiton kuin sovitustenkin puolesta, Forever Beyondista ei jää kovin paljon käteen.