Arvio: Melvinsin ja Napalm Deathin kimppa ei saa kummankaan bändin fanin diggailuviisaria värähtelemään

Savage Imperial Death March on epämää­räinen mashup, jossa kuuluu elementtejä sekä Melvinsin että Napalm Deathin ilmaisusta mutta aika vähän kummankaan timanttisuutta.

Arvio: Robynin Sexistentialista olisi voinut tulla röyhkeä hittilevy

Soun­dit, pulssit, tahdit ja efektit tuovat mieleen demon, josta Robynin olisi pitänyt aloittaa levyn rakentaminen.

Arvio: Haunteesin debyytin tahdissa voi tanssia itsensä tainnoksiin hylätyn hautausmaan suojissa

Shadows Forming huokuu post-punkin alkuvuosien henkeä perinnetietoisella otteellaan ja epämodernilla äänimaailmallaan.

Arvio: Deep Purple ei liiemmin puristele mailaa – Splat! rullaa irtonaisesti ja svengaa ilmavasti

Biisimateriaali on heikoimmil­laankin mainiota.

Arvio: Asan Yksinäisen perunan lastut edellyttää kuulijalta keskitty­miskykyä ja korvaa nyansseille

Taustamusiikkina Asan lastuista ei saa makua.

Arvio: Morrissey alkaa kuulostaa jo itse itseensä kyllästyneeltä

Make-up Is a Lie on todel­la heikko julkaisu uudempienkin Morrissey-albumien standardeilla.

Arvio: Breaking Out of Heaven kokoaa Heaven & Hellin lyhyen mutta kulttuurihistoriallisesti arvokkaan tuotannon yhteen nippuun

Kaikki on jo kuultua mutta ensiluokkaisen hienoa materiaalia.

Arvio: Warning hukuttaa tukasta suohon reippain riuhtaisuin

Tältä sen kuu­luu tuntua, kun piestään kunnolla.

Arvio: Lyhyttä ja ytimekästä – Terrorin Still Suffer kannustaa moshaamaan

Still Suffer on vuosituhannen alussa perustetun kalifornialaisyhtyeen yhdeksäs studioalbumi.

Arvio: Venomin ylläpitämä tasalaatu näyttäytyy sekä hyvässä että pahassa

Pienet annokset maittavat, mutta varsinaisten Venom-levymaratonien suorittamiseen vaaditaan jo vannoutunutta ihailua.

Arvio: Kuusumun Profeetan Atelofobialainen maalaus on kuin tyhjyydestä tipahtanut järkäle, jota voi tutkia vain sen sanelemin ehdoin

Myrskyt, avaruudelliset lait ja ajan rattaat jauhavat lakkaamatta, ja helmiäismäisistä sävelteemois­ta rakentuu lumo, jota ei särje edes Mika Rätön kaavamaisesti ylilyövä tulkinta.

Arvio: Kneecapin Fenian kuulostaa par­haimmillaan palavalta autolta keskellä moshpitiä

Toisella albumillaan Kneecap kuulostaa debyytti Fine Artia tiukem­malta ja vakavammalta.