Arvio: Iskelmällinen suomirock kohtaa Blue Öyster Cultin – Kryptan Unen omalla on sekä hittiä että höttöä

Krypta tuntuu olevan enää yhden täysosuman tai lisämarkkinointipa­nostuksen päässä suursuosiosta.

Arvio: Fleshcrawl jyskyttää perusmallin kuoloa jämäkästi

Vaikka maailma on pullollaan kovempia levyjä, Epitome of Carna­gen tahdissa nousee nyrkki.

Arvio: Yoth Iria venyttää jo valmiiksi joustavan kreikkalaisen black metalin rajoja – Gone with the Devil sykkii suurta tunnetta

Yoth Irian musiikissa kaikuu muinaisuus upealla tavalla.

Arvio: Ghosts on TV:n nautinnollisen aistivoimainen Iridescent jättää kuulijan vaivatta saa­mapuolelle

Yhtyeen soitto on rajuimmil­laankin introspektiivistä.

Arvio: The Narratorin Phosphor edustaa metalcoren melodisempaa metritavaraosastoa

Rytmit ja biisirakenteet ovat breakdownien ja djent-polyrytmii­kan riivaaman genren ekosystee­missä melko energistä ja kohta­laisen suoraviivaista tavaraa

Arvio: Ikinä hyökkää suoraan modernin metallin ehdottomimpaan päätyyn – Val­kyria on pullollaan rohkeaa ja periksiantamatonta säveltä ja sano­maa

Mitä Ikinä tekeekään, se vaikuttaa tekevän anteeksipyytelemättä ja kompromisseitta.

Arvio: Broken Social Scenen Remember the Humansin kevyen toiveikas äänimaailma kontrastoi synkkiä sanoituksia

Levy kuulostaa erityyli­sistä laulajistaan huolimatta varsin kohesiiviselta, mutta kappalemateriaalin taso vaihtelee.

Arvio: Väinö Karjalaisen äänimaiset yllättävät kuin luonto ympärillämme

Birch Bark Letter ei ole tausta­musiikkia vaan ambient-levy, jota kannattaa kuunnella yksin, vasta­melukuulokkeet päässä keskittyen.

Arvio: Noah Kahanin The Great Divide jää varovasti keskiviivalle

Pienen kotikaupungin jättämistä, menestyksen ristiriitoja ja ihmis­suhteiden muutoksia käsitellään useista kulmista, mutta kappale­massa latistaa terävimmät havain­not.

Arvio: Vilma Talvitien helposti lähestyttävä ja spontaani musiikki elää sekä konserttisalissa että kapakassa

Olio / Alien -levyn aiheet ja biisi-ideat voivat olla nykykansanmusiikille tyypillisiä, mutta Talvitie on säveltäjänä ja sovittajana niin taitava, ettei lopputulos kuulosta koskaan halvalta.

Arvio: Nevalan Roommates huokuu sekä taustojen tajua että niiden jalostamisesta kumpuavaa kollektiivista riemua

Levy kumartaa vapautuneesti menneiden vuosikymmenten soulahtavalle soft rockille, jonka ihanteet kääntyvät harmonisesti yhtyeen muotokie­lelle.

Arvio: Erik Grönwallin Bad Bonesilta paistaa tarve henkilökohtaisuuteen, mutta meno on tavattoman muovista

Jos lyriikoissa puhutaan vaikeasta matkasta ja oman tien löytämisestä, miksi levy kuulostaa tavattoman geneeriseltä?