Arvio: Neal Morse Bandin L.I.F.T. on massiivinen hukattu potentiaali

Paikoin levy vaikuttaa parodiaversiolta Alice Cooperin Welcome to My Nightmaresta.

Arvio: Venthiaxin Rites of Ra’lta huokuu näyttämisen halu, itsevarmuus ja hyvää lupaava biisinkirjoituksellinen ote

Jos vain nuorilla olisi jotain sanottavaa iänikuisten metallikliseiden sijaan, Venthiax olisi enemmän punk kuin punkkarit itse.

Arvio: Exhumedin kaasujalka on raskas, mutta Red Asphalt jää persoonattomaksi ohikiitäjäksi

Exhumed-uutukainen on vaivatonta kuunneltavaa, mutta ei nouse huippulevyksi.

Arvio: Mallan yhtä aikaa kevyt ja painava Pieni exit on ajatuksen kanssa rakennettu albumi, joka antaa tilaa tulkinnoille

House, drum and bass ja diskomaiset viitteet muodostavat kokonaisuuden, joka tuntuu kehossa viekoitellen ja vääntäen, muttei koskaan pakottaen.

Arvio: Kohti ääretöntä ja sen yli! – Cryptic Shift kiitää avaruuksien halki levottomalla mutta taiturimaisella otteella

Overspace & Supertime on kuin yksi suuri tähteinvälisen tutkimusmatkailun ääniraita.

Arvio: Tiisun tempoileva hassuttelu taipuu vakaviin aiheisiin kankeasti

Tiisun kesytetty versio ironiasta ja ilmeiset ratkaisut niin sanoissa kuin musiikissa tekevät siitä turvallisen kohdeyleisöbändin.

Arvio: Stam1nan Apnean kuuntelu on kaksipiippuista – Sanoman painavuus ei aina löydä kaveria musiikista

Ainakaan kokeilunhalun puutteesta yhtyettä ei vieläkään pääse syyttämään.

Arvio: Ismo Alanko pohtii Kevyt ja kohtuuton -levyllä vanhenemista ja ikääntyvän artistin paikkaa alati muuttuvassa maailmassa

Mukana on surua, mutta alankomainen, välillä hyvinkin piilossa pysyttelevä ilkikurisuus varmistaa, ettei katkeruus nouse pintaan.

Arvio: Black Lung ottaa askeleen ammattimaisempaan, joskin samalla standardinomaisempaan suuntaan

Vaikka Maryland-skenen veteraanien ote on suvereeni niin soiton kuin sovitustenkin puolesta, Forever Beyondista ei jää kovin paljon käteen.

Arvio: Schattenmannin punkhenkisen evokatiivisen piruilun parissa on helppoa viihtyä

Nelikko pysyy viidennellä albumillaan tutuilla raiteilla.

Arvio: Kapinallista kolketta – Mandy, Indianan informaatiotulva on tauotonta ja kaikkea muuta kuin sovittelevaa

Industriaaliset rytmit, kirskunnat ja ääninaarmut ovat kuitenkin helposti omaksuttavia.

Arvio: Kuumaa pelaa varman päälle – Potentiaaliinsa nähden Valoa varten on kumman laiska albumi

Kuumaa-fanit olisivat varmasti valmiita heittäytymään paljon kirjavampienkin kappaleiden armoille.