Arvio: Tummien tunteiden jalometallia – Final Gaspin kohtalokkaan viileässä death rockissa mennään tunne edellä

New Day Symptoms kutsuu alakuloiseen ajoonsa laskemalla luisevan kalmankätensä kuulijan olkapäälle ja ohjaamalla lempeästi yhä syvemmälle hautausmaan hämäryyteen.

Arvio: Taika on poissa – Angus McSixin toinen levy luisuu ajoittain jopa parodiaksi

Power metal -albumina Angus McSix and the All-Seeing Astral Eye on genrensä keskitasoa tai sen yläpuolella, mutta tämän yhtyeen julkaisuksi se on karvas pettymys.

Arvio: Bonnie ”Prince” Billyn We Are Together Againissä on totuttua enemmän studiokiiltoa – Keskiössä ovat kuitenkin tuttuun tapaan erinomaiset biisit

Varsinkin levyn A-puolelta löytyy muutamia Will Oldhamin tuotannon parhaimmistoon nousevia kappaleita.

Arvio: Gladenfold ei kulje helppoja latuja, mutta moniulotteisuus tekee yhtyeestä useimpia genrekollegoitaan kiinnostavamman

Soulbound-levyn sävellykset ovat taidokkaita monikerroksisia kudelmia, joita kantavat vahvat laulumelodiat ja kauniit stemmat.

Arvio: Mikaylan debyytti on epätäydellinen, mutta virkistävä lisäys suomalaiseen musiikkikenttään

Täydellinen-levyn tuotanto tukee ihmissuhdesärkyisiä sanoituksia.

Arvio: Nyrkkitappelun kuudes levy on tuttua kauraa, johon voi suhtautua kahdella tavalla

Päämääränähän lienee entisen osaamisen hiominen yhä täydellisemmäksi, mutta sellaista ei ole suoranaisesti havaittavissa.

Arvio: Melkoista loitsuamista – Tuulettaren Maammo tuntuu enemmän riitiltä kuin pelkältä musiikkialbumilta

Tuuletar yltää hienoimmillaan shamanistisiin korkeuksiin, missä aika ja paikka unohtuvat

Arvio: Maria Kalaniemen ja Pekko Käpin laulut ja instrumentit punoutuvat pysäyttäväksi musiikkimaisemaksi

Tåreportens pärlalla on saatu aikaan arkitodellisuudesta irrallinen tunnelma, jossa hiljennytään taiteen ihmisyyden rajat ylittävän ilmaisuvoiman äärelle.

Arvio:Tyynen kerronnan taustalla kohisevat hyökyaallot – Mitskin Nothing’s About to Happen to Me -levyssä puhuttelee voimakkaimmin sen sisäinen maailma

Mitski rakentaa kappale kappaleelta mielikuvastoa, joka asemoituu paoksi kahlitsevista realiteeteista ja ahtaista tulkintakehyksistä.

Arvio: Hen Ogledd kutsuu tinkimättömän noitapiirinsä ympärille – Discombobulatedin sointi hohkaa hurmoksellista lämpöä

Hen Ogledd painaa yhä värikkäämmän jäljen kelttifolkin tummaa syrjää modernisoivaan traditioon.

Arvio: Neal Morse Bandin L.I.F.T. on massiivinen hukattu potentiaali

Paikoin levy vaikuttaa parodiaversiolta Alice Cooperin Welcome to My Nightmaresta.

Arvio: Venthiaxin Rites of Ra’lta huokuu näyttämisen halu, itsevarmuus ja hyvää lupaava biisinkirjoituksellinen ote

Jos vain nuorilla olisi jotain sanottavaa iänikuisten metallikliseiden sijaan, Venthiax olisi enemmän punk kuin punkkarit itse.