Arvio: Onneksi kaikki oli vain unta kuulostaa hyvässä mielessä Risto-mielikuvan likiarvolta

Elektrorockit ja eeppisemmät maalailut menevät suoraan aivokuoren ja jalankin alle.

Arvio: Aaro630:n Mikään ei koskaan muutu on hälyinen ja paikoin kulmikas, mutta rosoa on siloteltu ehkä liiaksikin

Omaperäisyyttä ja toimivaa genresekoittelua löytyy, mutta rohkeampi irtiotto nostaisi levyn selvästi seuraavalle tasolle.

Arvio: Överisti kaikkea kivaa yhtä aikaa – Samurai Pizza Cats tarjoilee sillisalaattinsa ylikierroksisella energialla ja saksalaisella huumorintajulla

Core-riffittelyn mekaaninen groove ja tiiviit breakdownit, läpeensä prosessoidut laulut, kerrasta puraisevat melodiat ja kuulaat popkertsit sekä retropeliefektit, trance ja eurodance plus nu-metal- ja emo-nostalgia lappavat korville yhtä aikaa.

Arvio: Lamb of God pelaa omilla vahvuuksillaan, mutta Into Oblivion ei saa käsikarvamittaria värähtämään

Rankka ja riehakas ei ole automaattisesti hyvää.

Arvio: Gorillazin The Mountainia varjostaa suru – Mittavasta kokonaisuudesta jää höttöisen rap-chillailun maku

Vanhoilla faneilla levy sulanee ilman vatsanväänteitä, mutta uuden kuulijakunnan houkuttelussa se ei välttämättä onnistu.

Arvio: Antti Autio osaa sähköttää potemansa tunnot niin, että olennainen välittyy

Tie on maalattu maahan on rehellistä ja ihmisen tekemää rockia.

Arvio: Paul Gilbert on kuin lihaksi tullut tekoälymusiikkikone, joka suoltaa koukukasta ja somaa taustamusiikkia huvipuiston sienitripille

Kitarasankarin taitojen esittely kuusikielisen parissa on saanut yhä leikkisämpiä piirteitä ja mukaan on tullut enemmän melodisuutta, vaikka vauhtiakin riittää.

Arvio: Sylosisin The New Flesh on häijyydessään ja äärimmäisyydessään vaikuttava teos

Vaikkei The New Flesh ole ihan täysosuma, kyseessä on selkeästi Sylosisin tähän mennessä paras levy.

Arvio: Hemi Hemingwayn Wings of Desire on henkilökohtainen äänite, jonka sointi viittaa yksinäisyyteen, rakkaudenjanoon ja haluun toimia oikein

Uusiseelantilaisen Hemi Hemingwayn elämässä on tapahtunut muutamassa vuodessa paljon. Muutokset kuuluvat musiikissa.

Arvio: Clawfingerin suppeasta ilmaisupaletista löytyy ihmeen monenlaista sävyä ja tyyliä

Ruotsin rap metal -ilmiön levykantaan palaaminen liki parinkymmenen vuoden tauon jälkeen onnistuu varsin sujuvasti.

Arvio: Ruusut kykenee uudistumaan ja ottamaan riskejä – Mä valvon ja sä valvot mun kaa on parhaimmillaan lähes kehollinen kokemus

Mä valvon ja sä valvot mun kaa on levy, joka elää välitiloissa: unen ja valveen, euforian ja romahduksen, läheisyyden ja etäisyyden.

Arvio: Hokka hyökkää päälle gootti- ja vaihtoehtorockilla, jossa ei pyydellä anteeksi kaikkien mahdollisten voimakeinojen käyttöä

2000-luku ja goottirockin vahvin aikakausi on täällä taas. Joel Hokka ja Pauli Rantasalmi eivät kuitenkaan sorru tunkkaiseen vanhan lämmittelyyn.