Arvio: Karsitusta asustaan huolimatta Joose Keskitalon Cursed Be Those Mariners, They Lead a Wicked Life välttelee itsetietoista askeesia

Vaikka Keski­talon englanninkielisessä ilmaisussa on litterääri häivä, laulut vievät hänet syvälle sukupolvien takaisiin sielunmaisemiin.

Arvio: Ladytronin taika ei ole kadonnut – Paradises on tilallinen albumi, joka pakenee mutta palaa inhimillisyyden äärelle

Ladytron tekee osittaisen paluun juurille, mutta tuo rinnalle myös uusia soun­dimaailmoja.

Arvio: Iltamat Pihlajassa on taatun ”arppamainen” albumi – Teeman varjolla olisi voinut irrotella enemmänkin

Arppa ja Jiri-serkku liikuvat Ykspih­lajan työläishistoriaa ja kulttuuria kunnioittavan pelimannihenkisen kansanmusiikin parissa.

Arvio: The Black Keysin Peaches! on piste, jossa äänet ja ystävyys tiivistyvät niin tiheäksi massaksi, että räjähdys on väistämätön

Coverlevy on syntynyt spontaanina terapiatyönä.

Arvio: Susanna Leppäsen Leppävaara on musiikkia Met­solat-fanitapaamisiin

Legendaarisen tv-sarjan inspiroima teema-albumi menee kerronnallisesti helpoimman kautta.

Arvio: Neurosisin An Undying Love for a Burning World istuu täydellisesti tähän sairastuneeseen maailmaan

Kun albumin luotaantyöntävän rujo mut­ta puoleensavetävän kaunis maise­ma alkaa näkyä, tietää kokevansa jotain tarpeellista

Arvio: Halpahalliriffejä vailla dramaturgian tajua ja kliimakseja – Dimmu Borgirin Grand Serpent Rising ei vakuuta

Kahdeksan vuotta studioalbu­mien välillä on pitkä aika, mutta sekään ei välttämättä haittaisi, jos korvilleen saisi sen sortin sävel­taidetta, että kuninkaan paluusta ei olisi pienintäkään epäselvyyttä.

Arvio: Vestan Suomi soimaan on särmikäs sokkelo, josta välittyy kunnianhimo

Monitulkintaisimmillaankin Vesta muistaa kuitenkin tekevänsä poplevyä.

Arvio: Väkevä comeback, jollaisia tulee harvoin vastaan – Peace in Place on Poison the Wellin äkäisin ja aikuismaisin levy

Harva odotti Poison the Wellin enää palaavan, ja vielä harvempi osasi odottaa kuudentoista vuoden tauon jälkeisestä Peace in Placestä bändin parasta albumia.

Arvio: Robbie Williams elää jälleen uutta kukoistuskautta

Brittipopin veikeää mutta surumielistä narrihahmoa ei voi olla rakastamatta.

Arvio: Engines of Demolition on Black Label Societyn diskografian kärkipäätä

Engines of Demolition on taas kerran tuttua ja turvallista Black Label Societya, mutta bändin mittakaavalla se on erinomainen levy.

Arvio: Opvs Noir Vol. 3 on dramaattinen ja hieman haikea päätös Lord of the Lostin näyttävälle statementille

Mammuttimaisesta kokonaisuudesta jää kuitenkin olo, että sen osista olisi syntynyt yksi loistava levy.